Siirry sisältöön

Väkivalta perheessä

Kaikenlainen väkivalta on lapselle ja nuorelle haitallista. Jotkut vanhemmat sallivat väkivallan ja hyväksyvät kurituksen osana kasvatusta. Alkoholin käyttö lisää väkivaltaisuutta. Lapsi saattaa joutua kotonaan näkemään monenlaista väkivaltaa televisiossa, internetissä, tietokonepeleissä ja sarjakuvissa. Eniten hän kärsii sekä vanhempien välisestä että häneen itseensä kohdistuvasta väkivallasta.

Fyysinen väkivalta on lapsen kehon satuttamista eri tavoin. Myös ruumiillinen kuritus on lapseen kohdistuvaa väkivaltaa eikä sitä saa sallia. Se on myös laissa kielletty. Lasta ei saa esimerkiksi läimäyttää, tukistaa eikä hänelle saa antaa luunappeja. Jos lapsi on vaarassa vahingoittaa itseään tai muita, hänestä voidaan pitää kiinni tiukasti, mutta lempeästi.

Lapsi voi vaurioitua, vaikkei häntä vahingoitettaisi fyysisesti. Lapsen jatkuva nimittely, nöyryyttäminen, tekemisten ja mielipiteiden mitätöinti, naurunalaiseksi tekeminen, uhkailu ja pelottelu ovat henkistä väkivaltaa ja aiheuttavat lapselle ahdistusta, pelkoa ja turvattomuutta.

Vanhemman arvaamaton käytös, lapsen hoidon ja avun laiminlyönti ja kodin jatkuvasti kireä ilmapiiri saavat lapsen tuntemaan itsensä turvattomaksi ja murentavat hänen luottamustaan vanhempaansa.

Seksuaaliseen väkivaltaan kuuluvat mm. seksuaalinen ahdistelu ja koskettelu ja pakottaminen seksiin tai sen yritys. Lapseen kohdistuvat kaikki seksuaaliset teot ovat aina rikoksia.

Lapset voivat liittyä kolmella tavalla väkivaltaan perheessä: he voivat olla väkivallan näkijöitä ja kuulijoita, kohteita tai välineitä.

Väkivallan näkeminen ja kuuleminen on lapseen kohdistuvaa henkistä väkivaltaa, joka aiheuttaa lapsessa samantapaisia oireita kuin fyysinen väkivalta. Väkivallan seuraaminen sivusta on lapsesta pelottavaa ja hämmentävää. Lapsi ahdistuu nähdessään, kuinka omaa vanhempaa tai sisarusta satutetaan. Hän voi myös pelätä, että joutuu itse väkivallan kohteeksi.

Väkivallan kohdistuminen muihin perheenjäseniin on vaikutuksiltaan yhtä vahingollista kuin lapsi itse olisi väkivallan kohteena. Vaikka lapset eivät ole paikalla väkivaltatilanteessa, he usein kuulevat ja oppivat aavistamaan tapahtuneen.

Lapseen kohdistuva väkivalta haavoittaa aina lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Lapsen kannalta erityisen vaurioittavaa on juuri oman vanhemman väkivalta lasta kohtaan. Vanhemman pitäisi olla lapselle turvan lähde.

Mitä pienempi lapsi on, sitä vaikeampia vammoja hän voi saada aikuisen kovakouraisessa käsittelyssä. Voimakas lyhytkestoinenkin ravistelu tai päähän kohdistuvat iskut ovat pienelle erittäin vaarallisia. Ne voivat aiheuttaa hengenvaarallisia ja pysyviä vammoja aivojen ja silmien alueelle. Kun vanhempi menettää kyvyn hallita omia vihan tunteitaan, ajattelukyky hämärtyy eikä hän osaa kontrolloida omaa voiman käyttöään.

Lapsi voi olla myös väkivallan välineenä, jolla vanhemmat uhkailevat toisiaan. He voivat uhkailla toista sillä, että tulevat vahingoittamaan lasta fyysisesti tai henkisesti. Lasten ja toisen vanhemman tapaamisten estäminen voi myös olla vallan väline samoin kuin toisen sättiminen lasten kuullen.

Väkivallan vaikutukset lapsiin ja nuoriin ovat sekä välittömiä että välillisiä. Osa väkivallan vaikutuksista tulee suoraan lasten omakohtaisten kokemusten kautta, osa välillisesti heikentyneen vanhemmuuden kautta. Väkivalta luo pelon ilmapiirin, joka on lapsen jatkuva seuralainen ja hän kantaa mielessään alituista huolta.

Väkivaltaa kokeneen lapsen tasapainoinen kehitys voi vaikeutua ja hän saattaa altistua psykosomaattisille ja psyykkisille sairauksille kuten masennukselle. Hän voi tuntea sekä voimattomuutta että vihaa, ja oireilla usein vakavasti. Lapsi on usein ahdistunut ja turvaton. Alttius käytösongelmiin, sopeutumattomuuteen ja aggressiivisuuteen kasvaa. Keskittymis- ja oppimisvaikeudet ovat tavallisia väkivallasta kärsivän lapsen oireita.

Nuoret ovat taitavia salaamaan perheessä tapahtuvan väkivallan. Hämärtynyt kyky ymmärtää, mikä on oikein ja mikä väärin, saa heidät keskittymään jälkien peittelyyn ja todisteiden salailuun. Nuori ehkä häpeää perhettään eikä viihdy kotona. Väkivaltaa kokenut nuori, jolla on huono itsetunto, hakee huomiota negatiivisella käyttäytymisellä (alkoholi, huumeet, rikokset, väkivaltaisuus). Toisaalta nuori voi myös eristää itsensä muista, eikä aiheuta hiljaisella surullaan ongelmia.

Koettu väkivalta heikentää lapsen ja nuoren itsetuntoa, vääristää minäkuvaa ja aiheuttaa vaikeuksia hallita omaa elämää. Ongelmat saattavat kuitenkin ilmaantua vasta vuosien kuluttua tapahtuneesta. Lapsi tai nuori saattaa alkaa käyttäytyä itse väkivaltaisesti, sillä hän on oppinut lyömisen tavaksi purkaa kiukkua. Väkivaltaa perheessä kokenut voi joutua tulevaisuudessa toistuvasti väkivallan uhriksi. Kun voimat kasvavat, väkivallan uhriksi joutunut saattaa lyödä takaisin.

Perheessä tapahtuva väkivalta on usein perheen yhteinen salaisuus. Häpeä estää kertomisen. Kukaan ei uskonut perheen perustamisvaiheessa, että omassa perheessä voisi tulla olemaan väkivaltaa. Myös pelko väkivallan paljastumisen seurauksista voi nostaa kynnystä kertoa asiasta. Lapsellekin on ehkä sanottu, että väkivalta on perheen yksityisasia eikä siitä saa puhua.

Jokaisella on oikeus turvalliseen, väkivallattomaan kotiin. Yksikin lyönti on liikaa. Täytyy myös ajatella, että käyttäytymismallit siirtyvät helposti vanhemmilta lapsille. Onko oma tai perheessä vallitseva tapa toimia sellainen, jonka toivoisi siirtyvän omille lapsille? Olisiko syytä katkaista sukupolvien ketju?

Lukemista lapsen kanssa: Laiho, S. 2000. Urhea Pikku-Nalle. Lasten Keskus., Ylönen, H. 2009. Satuviitta. Ensi- ja turvakotien liitto.

Aiheeseen liittyvät

Tukea vanhemmalle

Takaisin ylös