Siirry sisältöön

Kun oma lapsi kiusaa

Koulusta saatetaan ottaa yhteyttä, jos lastasi epäillään toisen lapsen kiusaamisesta. Tämä tieto voi tulla vanhemmalle yllätyksenä. Saatat vanhempana pohtia mitä on tapahtunut, miksi lapsi on osallistunut kiusaamiseen ja miten tilanteessa tulisi toimia. Tilanne saattaa herättää monenlaisia tunteita, jotka kuuluvat asiaan. Ennen toimimista kannattaa kuitenkin rauhoittua.

Tieto oman lapsen osallistumisesta kiusaamiseen voi herättää huolta lapsen hyvinvoinnista ja siitä, miten ei toivottu käytös vaikuttaa lapsen kehitykseen. Vanhempi saattaa myös pohtia sitä, miten lapseen suhtaudutaan jatkossa muiden lasten, vanhempien ja koulun aikuisten osalta.

Erityisesti vaikeissa tilanteissa vanhemman on tärkeä tukea omaa lastaan. Lapsi, joka kiusaa tarvitsee aikuisten tukea pystyäkseen muuttamaan käytöstään. Usein kiusaamiseen osallistuneen lapsen vanhemmalla on huoli oman lapsensa psykologisestä kehityksestä ja sen suunnasta. Lapsen ei toivottuun käytökseen on tärkeä puuttua, mutta lasta ei pidä hylätä.

Tapahtuneesta on tärkeää puhua lapsen kanssa mahdollisimman pian. Tee selväksi, ettet hyväksy kiusaamista missään muodossa. Syyllistämistä kannattaa välttää, sillä lapsi voi mennä siitä lukkoon ja jättää kertomatta asioita. Älä hyväksy tilannetta vähätteleviä selityksiä, kuten: ”Se oli vaan leikkiä”.  On tärkeä, että sanoitat lapselle, että haluaa kuulla häntä ja selvittää tapahtunutta yhdessä. Kerro lapselle, että hän on sinulle tärkeä ja haluat auttaa häntä.

Lapsi tarvitsee aikuisen tukea osatakseen pohtia kiusaamistilannetta ja siihen johtaneita syitä. Erityisen tärkeää on keskustella lapsen kanssa siitä, miten hän voi jatkossa toimia eri tavalla ja miten kiusattu on tilanteen kokenut. Jos mahdollista, yritä saada selville, mitä on lapsen tekojen taustalla: Miksi hän on osallistunut kiusaamiseen? Mitä hän on mahdollisesti kiusaamisesta saanut tai hyötynyt? Mitä tilanteessa tai sitä ennen tapahtui ja vaikuttiko se lapsen toimintaan?

  • Rauhoita oma mielesi. Käy ensin läpi omat tunteesi ja selvitä vasta sen jälkeen lapsen kanssa mitä kiusaamistilanteessa on tapahtunut. Yritä olla syyttämättä tai puolustamatta lasta, itseäsi tai koulua.
  • Pohdi, mitä lapsen käyttäytymisen takana saattaa olla.
  • Kerro, että haluat jutella tapahtuneesta ja ymmärtää tapahtunutta eri osapuolten näkökulmasta.
  • Kuuntele lasta ja anna hänelle mahdollisuus kertoa tilanteesta omin sanoin. Vältä keskeyttämistä.
  • Kerro, että myös ikävistä tapahtumista on tärkeää aina kertoa ja asioiden selvittelyyn saa apua aikuisilta.
  • Pohtikaa yhdessä, kuinka toimia myönteisesti toisten lasten kanssa. Vahvista lapsen luottamusta siihen, että hän voi muuttaa käyttäytymistään.
  • Anna lapselle välitöntä ja myönteistä palautetta, aina kun hän toimii oikein toisia kohtaan. Huomioi myös pienet edistymiset.
  • Auta lasta pohtimaan kiusatun näkökulmaa ja miltä hänestä tuntuu.
  • Puhu lapsen kanssa anteeksipyytämisestä ja sen tärkeydestä. Tätä voi myös harjoitella yhdessä.
  • Tee selväksi, että jos kiusaamisen jatkuu, siitä koituu seuraamuksia niin kotona kuin koulussa.
  • Kiitä lastaisi keskustelusta ja kerro, että asiaan palataan tarvittaessa.

Epäselvät tai pitkittyneet kiusaamistilanteet voivat vaikuttaa vanhemman jaksamiseen ja kuormittaa koko perhettä. Oman lapsen osallistuminen kiusaamiseen herättää usein monenlaisia tunteita, myös häpeää ja syyllisyyttä. Viestit lapsen huonosta käytöksestä voivat vaikuttaa kielteisesti vanhemman kokemukseen omasta vanhemmuudestaan. Pahimmillaan vaikutukset ulottuvat vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen.

Kiusaamisesta ja sen herättämistä tunteista ja ajatuksista on hyvä keskustella läheisen tai ammattilaisen kanssa. Tilanteen tarkastelu ulkopuolisin silmin tarjoaa uudenlaisia näkökulmia niin lapsen käyttäytymisen syihin kuin lapsen tukemiseen.

Kaipaatko keskustelutukea?

Jos kaipaat kiireetöntä ja luottamuksellista keskustelutukea, voit olla anonyymisti yhteydessä  MLL:n maksuttomaan vanhempainpuhelimeen ja nettipalveluihin. Palvelut ovat auki joka arkipäivä.

Kiusaamistilanteiden selvittäminen on usein haastavaa eivätkä siihen johtaneet tapahtumat ole aina selkeitä. Joskus voi tuntua siltä, että omaa lasta on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Oman lapsesi osuus asiassa voi tuntua epäselvältä. Saatat miettiä, onko lasta kuultu riittävästi ja objektiivisesti, ja mikä mahdollisesti on johtanut tilanteeseen?

Koululla on aina velvollisuus puuttua kiusaamiseen, jos se tapahtuu koulun toiminnan puitteissa. Vanhemman on hyvä kertoa lapsen opettajalle avoimesti kiusaamisesta ja tuoda esille, ettei hyväksy kiusaamista. Aikuisten on tärkeää sopia yhdessä miten lasta voidaan parhaiten tukea sekä kotona että koulussa. Lapsi tarvitsee aikuisten tukea oppiakseen toimimaan myönteisesti muiden lasten kanssa ja harjoitellakseen erilaisia sosiaalisia tilanteita. Kuuntele opettajan näkemyksiä siitä, mitä on tapahtunut tai miten kiusaaminen on näyttäytynyt luokassa. Kysy, mitä tilanteelle on tehty ja miten jatkossa toimitaan, varsinkin jos kiusaaminen siihen puuttumisesta huolimatta jatkuu. Muista, että aina koulu ei voi kertoa vanhemmalle toisen lapsen luottamuksellisista asioista. Tuo esille oma halukkuutesi keskustella kiusaamisesta muiden osapuolien kanssa.

Joskus kodin ja koulun yhteistyö kiusaamistilanteissa on vaikeaa mahdollisten näkemyserojen ja kiusaamisen herättämien tunteiden takia. Jotta tilanteesta saisi mahdollisimman realistisen kuvan, tarvitaan hyvää yhteistyötä koulun, muiden vanhempien ja mahdollisesti myös lapsen kanssa työskentelevien ammattilaisten kanssa. Yhteistyö vaatii rakentuakseen aikaa, keskinäistä kunnioitusta ja luottamusta. Oikeudenmukaisuuden kokemuksen vuoksi on tärkeää, että tilannetta tarkastellaan näkökulmia yhdistäen ja yhteistä ymmärrystä etsien. Kiusaamisen kierteen katkaiseminen onnistuu vanhempien ja koulun aikuisten yhteistyön voimalla.

Tiesitkö, että lapsellasi on oikeus saada maksutta opiskeluhuoltopalveluja?

Opiskeluhuoltopalveluihin kuuluvat psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuolto.

Opiskeluhuolto voi olla sekä yhteisöllistä että yksilöllistä tukea. Yksilökohtainen opiskeluhuolto on ehkäisevää ja tukevaa sekä sisältää monialaisen asiantuntijaryhmän työskentelyn. Ryhmä kootaan tapauskohtaisesti oppilaan tueksi esimerkiksi koulukiusaamistilanteessa.

Opiskeluhuollon palvelut ovat myös vanhemman käytettävissä.

Lasten ja nuorten puhelin ja chat

Tiesithän, että myös lapset voivat keskustella turvallisesti ja luottamuksellisesti aikuisen kanssa. Joskus omista ajatuksista tai haastavasta tilanteesta voi olla helpompi puhua jollekin toiselle aikuiselle kuin omalle vanhemmalle. Lasten ja nuorten puhelimeen voi soittaa vuoden jokaisena päivänä.

Aiheeseen liittyvät

Kaverisuhteiden tukeminen

Takaisin ylös