Vanhempainnetti

Leikki-ikäinen perheessä

Kun isä "ei kelpaa" kolmevuotiaalle?!

8.3.2017 klo 12:06:13
Äiti-ihminen  
Kerron ensin muutaman taustoittavan asian, ja menen sitten varsinaiseen ongelmaan.

Meillä on kolmevuotias tytär, ei muita lapsia. Olin puolitoista vuotta kotona, sitten isä oli vuorostaan hoitovapaalla vuoden. Viime syksynä 2,5v tytär meni päiväkotiin, isä aloitti opiskelun uudelle alalle, minä jatkoin kokopäivätöissä. Käytännön syistä isä vie tytön aina aamuisin hoitoon ja useimmiten myös hakee - opiskelijan aikataulu on joustavampi, minulla työmatka kestää 45min suuntaansa, kuljen julkisilla ja auto on isällä. Meillä on isän kanssa samat, yhtenäiset säännöt ja kasvatusperiaatteet tytölle - ei siis esim. ilmiötä että toinen vanhempi kieltää ja toinen antaa periksi. Tunteita näytetään ja tytär saa huomiota molemmilta. Minä toki liityn arkisin seuraan vasta iltaruoka-aikaan, kun on ne työt ja matka-aika.

Ongelma on se, että tytär hylkii isäänsä. Etenkin aamuisin silloin, kun olemme molemmat vanhemmat paikalla, hän huutaa ja itkee että isi ei saa tulla herättämään, isi ei saa tulla juttelemaan, isi ei saa tulla viereen istumaan... Ja vain äiti kelpaa vessa- ja kylvetyskaveriksi jos olemme mlemmat kotona. Ylipäätään usein juuri aamuisin ja iltaisin "isi ei kelpaa". Isä kelpaa mukisematta vain leikkeihin, lähes kaikkeen muuhun vaatii äidin. Tätä on jatkunut syksystä asti ja isä alkaa olla aika rikki asian takia, tokihan siitä tulee paha mieli kun säännönmukaisesti "ei kelpaa mihinkään" vaikka haluaisi osallistua. Minulla taas on syyllinen olo, jos joudun olemaan illalla poissa, eikä puhettakaan että voisin hyvällä omallatunnolla lähteä illalla esim. salille tai lenkille. Isällä ja tyttärellä on kyllä sinänsä hyvät, luottamukselliset välit enkä missään nmiessä epäile että asiaan liittyisi isän pelkäämistä mistään syystä. Silloin kun isä kelpaa, vuorovaikutus on oikein hyvää ja luottavaista.

Mielestämme mitään kasvatukseen tai käyttäytymiseen liittyviä varsinaisia eroja ei välillämme ole, ainoa selitys minkä itse keksimme on tuo että isä hoitaa arjen aamurutiinit ja useimmiten myös päiväkodista hakemisen. Etenkään aamun kuljetusvuorojen uudelleenorganisointi ei käytännön syistä johtuen ole oikein mahdollinen - joutuisimme heräämään ja herättämään aamu-unisen tyttären epäinhimillisen aikaisin, jos minun pitäisi ensin viedä hänet päiväkotiin julkisilla ja järjestää itseni julkisilla töihin kahdeksaksi. Autolla en pysty työmatkoja kulkemaan, sillä en saa lääkärin määräyksestä ajaa.

Olisiko kellään tarjota vertaistukea, näkökulmia, ideoita?

Re: Kun isä "ei kelpaa" kolmevuotiaalle?!

10.3.2017 klo 09:50:35
Vanha äiti  
Kuulostaa tosi tutulta. Ärsyttävää mutta lapsi kokeilee mihin asti vanhemmat joustavat. Päiväkodin aloitus on iso muutos lapselle ja kun se osuu just tohon uhmaikään niin tiukkoja aamuja on vielä paljon tiedossa, tsemppiä teille! Kyselin neuvoa omaan tilanteeseemme päiväkodista ja neuvoivat että jos jompikumpi aloittaa iltatoimet tai lukemisen tai muun jutun lapsen kanssa, niin hän hoitaa tilanteen loppuun asti vaikka lapsi protestoikin. Eli mä en mee väliin kun tiedän että isi osaa tilanteen hoitaa täysin. Meillä menee usein niin että valitusta on just silloin kun me molemmat ollaan paikalla, silloin kun isi on yksin lasten kanssa, hän kelpaa kyllä :) Tosi raastavaa mutta yrittäkää jaksaa, tulee vielä aika jolloin isi on PARAS. Näytäthän tän myös miehellesi ja jutelkaa asiasta. Hyvää kevättä teille!

Re: Kun isä "ei kelpaa" kolmevuotiaalle?!

22.3.2017 klo 21:11:14
Malsa  
Hei!

Toivottavasti mieltäsi helpottaa edes hieman kun kerron, että meillä on aivan samanlaista oman pian 3.5 vuotiaan kanssa. :)

Meillä myös lapset menneet vuoden alusta päiväkotiin ja minä opiskelemaan, joten elämä on muuttunut suuresti siitä mihin olimme kaikki tottuneet. Myös meillä isä vie ja tuo lapsia. Meidän kohdalla ainakin olen ajatellut, että tämä on vain yksi niistä kuuluisista vaiheista, joka menee aikanaan ohi. Rankkaa on katsoa vierestä, kun lapsi hyljeksii isäänsä, mutta lapselle täytyy vain antaa aikaa. Varmaan lapsi omalla tavallaan käsittelee muutoksia ja yrittää ymmärtää niitä (sitä kun äiti ei ole enää kotona ja isä vie "pois" äidin luota). Itse olen ainakin yrittänyt tyttärelleni paljon puhua näistä asioista ja kertoa, että isä vie teidät päiväkotiin ja äiti lähtee kouluun, iltapäivällä taas nähdään jne.

Vinkkini ovat siis, että keskustelkaa lapsen kanssa näistä asioista ja antakaa hänelle aikaa. :)

Tsemppiä!

Re: Re: Kun isä "ei kelpaa" kolmevuotiaalle?!

17.5.2017 klo 11:52:08
Äiti itsekin  
Jotenkin itsestä tuntuu hyvin loogiselta ja samalla hyvin surulliselta lukea kun isä "ei kelpaa" kirjoituksia.

Lapsi on elävä, äärimmäisen herkästi tunteva ja aikuisesta riippuvainen olento. Mitä merkitsee, kun hän joutuu elämänsä ratkaisevina ensimmäisinä vuosina katkaisemaan lähes kokonaan tunnesiteensä äitiinsä, josta hän on syntynyt? Sillä tätähän se tarkoittaa pienen lapsen näkökulmasta, jos äiti on illalla pari tuntia hänen valveillaoloajasta kotona.

Perheet joutuvat todella haastavien tilanteiden eteen, kun valtionkin ohjauksesta lasta pompotellaan vuorotellen äidin ja sitten isän hoiviin, niin että työssä oleva vanhempi on käytännössä lähes koko päivän poissa kotoa. Miksi ei puhuta siitä, että MYÖS ISÄ voisi olla enemmän lasten kanssa, katkaisematta lapsen elintärkeitä tunnesiteitä ensimmäiseen hoivaavaan aikuiseen, (joka useinmiten on äiti). Ja että, miten järjestää taloudellinen tuki niin, että pienten lasten vanhemmat voisivat tehdä lyhyenpää työpäivää.

Mielestäni koko perhe, erityisesti lapset, asetetaan kohtuuttomien vaatimusten eteen nykyisillä toimintatavoilla. Lapsi ei todellakaan ole esine, jonka voi puolittaa vanhempien kesken. Ja tällä luonnottomalla järjestelyllä ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa.

Ratkaisut eivät ole helppoja, mutta suosittelen miettimään kaikkia mahdollisia keinoja, jotta myös työssäkäyvä/opiskeleva vanhempi voisi olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon. Ja sen jälkeen keskittyä tukemaan lasta, antamalla hänen tuntea ikävää, sanottamalla sitä, vähättelemättä sen tuskaa. Lapsi tarvitsee em. tilanteessa mahdollisimman paljon sylin tarjoamista ja vieressä nukkumista, mielikuvien ylläpitämistä poissaolevasta vanhemmasta.

Itse, totaaliyksinhuoltajana jouduin aikoinani tekemään suuria uhrauksia urani ja taloudellisen tilanteen suhteen, kun asetin suhteeni lapseen tärkeimmälle sijalle. Mutta en ole katunut sitä.

Voimia ja viisautta vanhemmuuteen!

Re: Re: Re: Kun isä "ei kelpaa" kolmevuotiaalle?!

4.6.2017 klo 19:23:20
äiti myös  
Hyvin tuttua, vaikka meillä on poika. Tuota oli noin 2.5 vuoden iästä alkaen ja kuuluu varmasti normaaliin kehitykseen. Itse en usko että tämä tämmöinen olisi mitään uhmaa, rajojen kokeilua vaan oikeasti lapselle ahdistavaa aikaa kun huomaa kasvavansa ja olevansa oma yksilönsä.

Meillä helpotti siinä kolmen ikävuoden jälkeen. Toki edelleen äidin poika.
Anna lapsellesi se tuki ja turva mitä hän tarvitsee, oman jaksamisen puitteissa.