Ilolla eskarista ekalle toimintaideat ja materiaalit

Toimintana voi olla rastirata, vanhempien vertaisryhmä tai näiden yhdistelmä tai muunnelma. Toiminta voi olla osa jotain muuta kokonaisuutta, esimerkiksi vanhempainiltaa tai oma tapahtumansa. Ajankohdasta ja perheiden tavoittamisesta kannattaa keskustella mukanaolevien tahojen kanssa ja tehdä yhteistyötä viestien perillesaamiseksi. Tuen antaminen viskarista eskariin tai eskarista ekalle siirryttäessä tai siellä ollessa, on erinomainen tapa tukea vanhemmuutta ja tehdä yhteistyötä muiden alueen toimijoiden kanssa. Toimintaa voi toteuttaa missä tahansa lukuvuoden vaiheessa.

Rastirata

Rastit sisältävät tehtäviä, joita voi toteuttaa oman vanhemman kanssa tai pienissä ryhmissä aikuisen johdolla. Rastit vaativat lukutaitoa. Rasteissa käsitellään esimerkiksi kaveritaitoja, mediaa, itsenäistymistä, koululaisen taitoja ja tietysti hassutellaan. Kaikki rastit toimivat yksittäisinä tai niistä voi rakentaa rastiradan. Rasteissa ei pääsääntöisesti tarvita ohjeistuksen lisäksi muita materiaaleja.

Rastitehtäviä löytyy suomeksi (50 rastia), ruotsiksi (15 rastia) ja englanniksi (15 rastia).

Koululaisen muistilistat

Koululaisen päivä – ja koululaisen aamu -muistilistat ovat pienen koululaisen itsenäisten aamujen ja iltapäivien tuki. Ne auttavat muistamaan tärkeitä asioita ja pitämään sovitut asiat mielessä. Ajatuksena on, että muistilista täytetään ja käydään läpi yhdessä vanhemman kanssa. Muistilistat löytyvät myös englanniksi ja ruotsiksi.

Mobiilipelit

Ilolla eskarista ekalle – ja Koulumatkalla -pelit ovat hauskaa tekemistä perheen kesken. Maksuttomat pelit on suunnattu eskari-ikäisille ja ekaluokkalaisille yhdessä aikuisen kanssa pelattavaksi. Pelit toimivat Seppo-alustalla. Lue lisää MLL:n verkkosivuilta ja tarjoa pelejä esimerkiksi vanhempainillan jälkeiseksi yhteiseksi toimintahetkeksi perheille. 

Vanhempien vertaisryhmä

Vertaisryhmä kannustetaan järjestettäväksi MLL:n Jututtamo-mallilla. Mallissa on neljä kohderyhmälle sopivaa keskustelumateriaalia. Kaikki Jututtamo-ohjaajat koulutetaan mentalisaatioon perustavalla koulutuksella. Lue lisää Jututtamosta MLL:n verkkosivuilta.

Eskarista ekalle kirppu

Muistatko joskus pelanneesi sormien välissä kieputeltavaa kirppua, jossa saattoi olla kysymyksiä tai tehtäviä kaverille? Pelatkaa mediakasvatusaiheista Eskarista ekalle-kirppua ja pohtikaa minkälaiset asiat mediankäytössä voivat lisätä tai vähentää mielen hyvinvointia. Katso kirppuun liittyvä tehtäväkortti ja tulosta kirppu. 

Oliko tästä sivusta sinulle hyötyä?

Aiheeseen liittyvät

Lisämateriaalia MLL:n paikallisyhdistyksille