Lapsi on uhmaiässä

Uhmaiällä on useita nimiä kuten itsenäistymisikä, itsenäistymisvaihe tai oman tahdon opettelemisen ikä. Uhmaikä alkaa yleensä hieman ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän ja kestää vaihtelevan ajan. Useimmilla se laantuu viimeistään 4–5-vuotiaana, osalla jo aiemmin.

Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Usein itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta. Kun uhmaikäinen kiukkuaa vanhemmalleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole vanhemman huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.

Kun lapsi pontevasti ja ärsyttävän usein ilmaisee ”ei”, se on hyvä merkki siitä, että lapsi on itsenäistymässä vanhemmistaan. ”Ei”-sanan käyttäminen antaa lapselle tunteen itsenäisyydestä ja itsensä hallinnasta, vaikka aina se ei johdakaan hänen toivomaansa lopputulokseen.

Kun lapsi irtautuu vähitellen vanhemmastaan, hän samalla omaksuu pienin askelin tämän psyykkisiä säätelytehtäviä: rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään. Tämä on pohjana muun muassa omantunnon kehittymiselle.

Vinkkejä uhmaikäisen kanssa elämiseen

  • Pieni lapsi tarvitsee aikuisen vastuunottoa ja päätösten tekoa. Aikuinen päättää esimerkiksi milloin mennään nukkumaan, syödään ja lähdetään ulos tai neuvolaan. Ota lapsi tarvittaessa syliin ja pue haalari päälle. Lapsella ei ole turvallinen olo, jos hänelle sysätään liikaa valtaa ja vastuuta.
  • Aikuisen asettamissa rajoissa lapsi voi tehdä pienempiä päätöksiä. Mahdollisuus käyttää omaa tahtoa vähentää uhmaamisen tarvetta. Anna lapselle mahdollisuus valita kahdesta vaihtoehdosta, jotka molemmat ovat turvallisia tai sopivia. Anna kiitosta onnistuneesta valinnasta.
  • Vaarallisia asioita kuten kuuman kannun kylkeä tai terävää veistä, voi kokeilla yhdessä vanhemman kanssa, ja jutella, miksi ne ovat vaarallisia.
  • Pienet lapset eivät pysty vastaanottamaan ja ymmärtämään pitkiä perusteluja. Lapsen kehitystaso huomioiden voit kertoa, miksi jokin asia on tietyllä tavalla.
  • Lapsen on vaikea ottaa vastaan pitkiä ja monimutkaisia käskyjä ja kehotuksia. Pilko ne pienempiin osiin. Vältä epämääräisiä käskyjä, kuten ”Käyttäydy kunnolla.” Kerro sen sijaan konkreettisesti mitä toivot lapsen tekevän: ”Syö voileipä pöydän ääressä.”
  • Älä kysy lapselta asioita, joita hän ei voi päättää, vaan kerro kuinka asia on. Kerro: ”Nyt on aika lähteä kotiin puistosta” sen sijaan, että kysyt ”Lähdetäänkö jo kotiin puistosta?” Protestikiukkua voi vähentää, kun asia kerrotaan hyvissä ajoin: ”Laske vielä kolme kertaa mäestä, sitten me lähdemme kotiin.”
  • Lapsen vaikeat tunteet nostavat helposti pintaan myös vastaavat tunteet vanhemmassa; kiukkuun tulee vastattua kiukulla. Tilanteet sujuvat kuitenkin yleensä parhaiten, kun pysyt rauhallisena. Vanhemman varmuus ja rauhallisuus rauhoittavat lastakin.
  • Älä uhkaa uhmassa taistelevaa lasta hylkäämisellä.
  • Ihaile lasta ja anna kiitosta hyvistä hetkistä ja uusista taidoista.
  • Arjen rutiinit, kiireetön yhdessäolo ja hellyys luovat hyviä raameja päivään.
  • Kun raivokohtaus yllättää, muista, että ne ovat osa kehitysvaihetta, eikä kyse ole häiriöstä, lapsen tahallisesta ilkeydestä tai huonosta vanhemmuudestasi.
  • Jos kiukkukohtaus alkaa kaupassa, voit antaa lapsen olla ostoskärryssä ja todeta hänelle rauhallisesti, että sinun on hoidettava ostoksesi loppuun, vaikka näet, että häntä kovasti harmittaa. Joissain tapauksissa joudut ehkä kävelemään rauhallisesti lapsi kainalossa kaupasta ulos. Muiden ihmisten mahdolliset arvostelut ja ihmettelevät katseet voi jättää omaan arvoonsa, kun joutuu taltuttamaan uhmakohtausta julkisella paikalla.
  • Uhmakohtauksessa lapsi on suurten tunteiden vallassa. Älä vähättele tai pilkkaa tunteita. Voit sanoittaa niitä lapsen avuksi: ”Näen, että olet tosi vihainen.” Konkreettinen turva ja rajat eli aikuisen rauhallinen ja turvallinen syliote voivat rauhoittaa. Etenkin jos lapsi vahingoittaa itseään, muita tai tavaroita, tarvitaan sanojen lisäksi kiinnipitämistä, jotta lapsi rauhoittuu. Kiinnipitämistä ei kuitenkaan saisi pitkittää jos lapsi ei rentoudu sylissä vaan jatkaa rimpuilua, eikä se voi olla rangaistuksen väline. Jos lapsi ei rauhoitu sylissä, voit sanoa lapselle, että ”etsi sellainen paikka missä sinun on hyvä olla”. Paikka voi olla esimerkiksi oma sänky tai säkkituoli, tai peitoilla tehty maja pöydän alla. Kerro lapselle, että asetut hänen viereen tai lähelle istumaan. Kerro myös, että sitten kun lapsesta siltä tuntuu, voitte jutella tai lapsi voi tulla syliin.
  • Huumori, luovuus, kekseliäisyys, leikki, sadut ja mielikuvitus ovat hyviä avuja kasvattajalle. Huumori ei kuitenkaan saa olla lasta pilkkaavaa: naura lapsen kanssa, älä lapselle.
  • Voit ehdottaa hienotunteisesti yhdessä tekemistä, kun lapsi haluaa tehdä jotain, joka on vielä liian vaativaa. Painavasta mehukannusta voidaan pitää kiinni yhdessä ja kaataa mukiin mehua tai taltuttaa vikuroiva housun lahje jalan mentäväksi.
  • Järjestä koti sellaiseksi, että siellä voi leikkiä ilman, että koko ajan täytyy kieltää tai varoa jotain.
  • Jos oma pinna kiristyy liikaa, voi olla hyvä vetäytyä itse sivummalle ja rauhoittaa omat tunteet. Itseään tai esineitä vahingoittavaa lasta ei kuitenkaan voi jättää yksikseen.
  • Alkavan kiukun hetkellä lapsen huomion voi suunnata uuteen asiaan. Voit myös alkaa kaikessa rauhassa puuhata jotain mielenkiintoista ja katsoa, lähtisikö lapsi mukaan.
  • Moite, uhkailu ja rangaistukset eivät ole rakentavia aseita uhman kohtaamiseen.
  • Keskustelkaa tilanteesta raivokohtauksen jälkeen rauhassa. Lapsi voi olla uupunut, surullinen ja kokea syyllisyyttä. Yhteinen mukava tekeminen ja sylittely auttavat ymmärtämään, että kaikki on taas hyvin, ja lapsi on vanhemmalle edelleen rakas.

Esimerkki uhmaikäisen lapsen kanssa toimimisesta

Lapselle voi kertoa, mitä seurausta yhteisten tärkeiden sääntöjen rikkomisesta on. Esimerkiksi näin: ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Siitä tulee iso sotku, kun maito roiskuu pöydälle. Äitiä harmittaa, kun äidin aika menee siivoamiseen eikä aikaa jää hauskemmille puuhille. Juo maitoa lasin reunasta. Katsohan näin.” Jos on hyvä hetki, lapselle voi antaa jatkoidean: ”Ruoan jälkeen voidaan maalata sormiväreillä, jos sinusta on kiva lotrata. Olisiko se mukavaa?

Jos lapsi jatkaa sormien työntämistä lasiin, lasta katsotaan silmiin ja varmistetaan, että saadaan huomio ja sanotaan jämäkästi mutta ystävällisesti, ei huutamalla: ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Äiti ottaa maidon pois, jos vielä työnnät sormet lasiin.” Jos lapsi lopettaa sotkemisen ja juo lasista, häntä kiitetään. Asiasta ei tehdä suurta numeroa. Jos lapsi yhä jatkaa, juomalasi otetaan rauhallisesti sivuun ja lapselle kerrotaan, että hän saa kokeilla hieman myöhemmin onnistuuko juominen.

Jos lapsi saa lasin viemisestä raivokohtauksen ja alkaa huutaa, pysytään rauhallisena ja kerrotaan: ”Sinua harmittaa, kun et saa nyt maitoa. Saat kokeilla juomista, kunhan olet ensin syönyt kolme lusikallista.” Jos lapsi ei ole suuren raivon vallassa, hän saattaa sopeutua syömään ruokaansa jonkin matkaa ja saa sitten kokeilla juomista uudestaan. Hienosta juomisesta voi antaa kiitosta.

Suuren raivon iskiessä tavaroiden ja ruoan heittely estetään ja lapsi otetaan syliin. Lapsi saattaa myös heittäytyä lattialle huutamaan. Vanhempi voi kertoa, että hän jatkaa syömistään, ja lapsi on tervetullut pöytään, kun hänestä tuntuu, että hän haluaa jatkaa syömistä. Vanhempi voi syödä ja antaa lapsen huutaa; vanhempi on kuitenkin saatavilla ja valmis sylittelemään ja sopimaan, kun lapsi haluaa.

Syötyään vanhempi voi ottaa huutavan lapsen lattialta syliinsä, istua mukavaan tuoliin, pidellä lasta sylissä varmoin mutta hellin ottein, vaikka lapsi rimpuilisi, ja jutella rauhoittavasti: ”Sinulle tuli iso harmi. Niitä joskus tulee, se ei ole vaarallista. Istutaan tässä yhdessä rauhassa, kyllä paha mieli vähitellen häviää.” Rauhoittumisen jälkeen voidaan palata pöytään syömään ruoka loppuun. Edelleenkään sormia ei saa työntää maitoon.

Aiheeseen liittyvät