Lapsi kokeilee rajoja

Jokainen lapsi käyttäytyy joskus hankalasti: hermostuu, kiukuttelee ja turhautuu. Se on hyvä. Sopiva määrä turhautumista saa ponnistelemaan ja kasvua ja kehitystä liikkeelle, kunhan onnistumisen kokemuksiakin on riittävästi.

On hyvä, että kotona on ilmapiiri, jossa kaikenlaisten tunteiden näyttäminen on turvallista ja luvallista – vaikka joskus suutunkin, minua rakastetaan eikä hylätä. Lapsen on tärkeää oppia esittämään omia mielipiteitä ja saada kehitystasonsa mukaisia mahdollisuuksia tehdä itseään koskevia päätöksiä ja valintoja. Tunteet ovat sallittuja, mutta niiden sopivaa ilmaisua on opeteltava, esimerkiksi toisia ihmisiä tai esineitä ei saa vahingoittaa.

Lapsuudessa myrskyisämmät ja seesteisemmät vaiheet vaihtelevat

Lapsen kehityksessä on vaiheita, jolloin uhmaaminen ja rajojen testaaminen on normaalia ja tarpeellista itsenäisyyteen kasvua. Näitä vaiheita on tyypillisesti noin 2–3 vuoden ja 6 vuoden iässä sekä esimurros- ja murrosiässä.

Erilaiset elämän muutostilanteet tai kriisit voivat saada lapsen käyttäytymään tavallista haastavammin. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi:

  • pikkusisaren syntymä
  • vanhempien eroaminen
  • jonkun läheisen menettäminen
  • koulun tai päivähoidon aloittaminen
  • perheen muuttaminen.

Joskus myös alkava sairaus, väsymys tai nälkä käynnistävät kiukun. Usein kiukku kumpuaa turhautumisesta omien rajallisten kykyjen äärellä. Myös lapsen synnynnäinen temperamentti ja persoonallisuus vaikuttavat: toiset lapset ovat kiihkeämpiä ja vilkkaampia, hermostuvat herkemmin ja osoittavat tunteitaan voimakkaasti. Tätä käytöstä ympäristö voi vahvistaa tai vaimentaa.

Joskus raivokohtaus tai huono käytös aiheutuu vanhemman vääränlaisesta tilannearviosta: lapselta on vaadittu enemmän kuin hän kestää. Esimerkiksi jos 3-vuotias otetaan hoitopäivän jälkeen mukaan ostosreissulle, jossa hänen pitäisi rauhassa odotella, kun vanhemmat puntaroivat ostosvaihtoehtoja, tai jos 2-vuotiasta vaaditaan istumaan ravintolassa paikoillaan aikuisten pitkän aterian ajan, on pienen kärsivällisyys liiallisella koetuksella.

Lapsi voi kiukuta kotona, jos koulussa tai päiväkodissa on sattunut jotain ikävää: joku on kiusannut, kaverin kanssa on tullut riita, on epäonnistunut jossakin tai toiminut itse väärin. Kiukulla lapsi voi myös hakea käyttäytymiselleen rajoja ja selvyyttä siihen, mikä on sallittua ja mikä ei. Tiedostamattaan lapsi kokeilee sitä, kuinka hyvin häntä hoitavat ihmiset pystyvät hallitsemaan tilanteita ja huolehtimaan hänestä.

Arjen ennakoitavuus rauhoittaa lasta

Kaikenikäisillä lapsilla yksi tavallisin kiukun aihe on rajat, joita vanhemmat joutuvat asettamaan. Joskus kiukulla ja uhmalla haetaan vanhemman huomiota. Lapsesta on tärkeämpää saada jopa vanhemman kielteistä huomiota kuin olla täysin ilman huomiota. Tällöin kiireetön yhdessä oleminen ja myönteisen huomion antaminen ovat oivia lääkkeitä kiukkuun.

Samana toistuvat arjen rutiinit tuovat turvaa ja vähentävät tarvetta kiukutella, kun lapsi saa sopivasti lepoa, ruokaa, ulkoilua ja mahdollisuuksia purkaa energiaa liikkumalla. Se, että lapsi pystyy ennakoimaan päivän tapahtumia, rauhoittaa myös.

Lapsen omatunto kehittyy

Omatunto ja itsekuri kehittyvät lapsen kasvaessa ja aikuisen kärsivällisesti ohjatessa – sääntöjä on kerrattava. Moni pieni lapsi rikkoo sääntöjä, jotka hänen ”pitäisi jo tietää”. Noin 6–7 vuoden iässä aikuisen valvonta ja ohjeet alkavat elää lapsen omana sisäisenä oppaana, omatuntona. Silti aikuisetkaan eivät aina toimi omatuntonsa mukaisesti, vapaa tahto ja kapinahenki vaikuttavat toimiin: ”Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en tee.” Sama pätee lapsiin.

Kaikenikäiset lapset haluaisivat toimia mieliksi vanhemmilleen. Kuitenkin me kaikki, niin lapset kuin aikuiset, olemme pohjimmiltamme mielihyvää tavoittelevia olentoja. Tämä saa joskus kokeilemaan, jos kiukkuamisella saisi jotain halumaansa tai välttäisi jotain epämieluisaa.

Aiheeseen liittyvät