Lapsi pelkää
Pelko on tunne kuten ilo, suru, viha tai kateus. Pelon tarkoituksena on ollut ihmisen kehityshistorian aikana auttaa ihmistä selviytymään olemassaolon taistelussa ympäristössä, joka on ollut täynnä vaaroja. Pelon tunne onkin ollut merkittävä ihmisen suojautumisen ja eloonjäämisen kannalta – pelko on arvokas itsesäilytysmekanismin osa. Pelon tehtävänä on muun muassa auttaa ennakoimaan vaaraa ja valitsemaan taistelu- tai pakoreaktio.
Sekä aikuinen että lapsi voi pelätä monenlaisia asioita, kuten yksin olemista, humalaisia, mopoja, eläimiä, sairastumista, hylätyksi tulemista, lääkäriä, koulua, ukkosta, sotaa ja kuolemaa. Pelon tunne on tuttu kaikkialla maailmassa, mutta pelkoon suhtaudutaan eri kulttuureissa eri tavoin. Esimerkiksi joissakin kulttuureissa pelkojen näyttämistä pidetään nolona tai epätoivottavana, kun taas toisten mukaan pelkojen osoittaminen on merkki tarkkanäköisyydestä.
Lapset kokevat varttuessaan erilaisia pelkoja. Kaikille pienille lapsille yhteisiä pelkoja ovat vieraiden ihmisten pelkääminen noin 7–12 kk:n iässä, kovien ja äkillisten äänten pelko sekä tasapainon menettämisen pelko. Taaperoikäisten ensimmäisiä pelon kohteita ovat tavallisesti pimeä, yksin jääminen sekä uudet ihmiset ja tilanteet.
Leikki-ikäisillä on usein mielikuvitusolentoihin, kuten kummituksiin, liittyviä pelkoja. Tyypillisiä alle kouluikäisten lasten pelkoja ovat myös eläinpelot. Nämä voivat kohdistua kotoisiin tai eksoottisempiin eläimiin esimerkiksi koiriin tai virtahepoihin.
Lapsen varttuessa pelot muuttuvat realistisemmiksi. Kouluikäisillä lapsilla on nuorempia enemmän omaan ja läheisten terveyteen sekä tulevaisuuteen liittyviä pelkoja. Lapsilla voi olla myös kouluun liittyvää pelkoa. Tutkimuksissa on havaittu, että kaiken kaikkiaan lasten pelot vähenevät, kun lapsi kasvaa.
Lasten luonteissa ja temperamenteissa on eroja. Toiset lapset ovat herkempiä ja pelkäävät useammin kuin toiset. Temperamentin lisäksi myös älykkyydellä on havaittu olevan yhteys pelkojen esiintymiseen. Selitys voi olla se, että älykkäät lapset alkavat pelätä varsin nuorina, koska he tiedostavat vaarojen mahdollisuudet toisia herkemmin.
Vanhemman tärkeä tehtävä olisi huomioida ja hyväksyä lapsensa yksilöllisyys. Myös vanhemman persoonalla on vaikutusta: herkän ja aran vanhemman voi olla helpompi ymmärtää pelkäävää lastaan kuin kovin määrätietoisen ja rohkean vanhemman. Olisi toivottavaa, että vanhempi voisi sietää lapsensa pelkäävää ja epävarmaa puolta, jolloin lapsi kokee, että hän voi näyttää tunteensa ja puhua peloistaan. Hänen ei tarvitse esittää rohkeampaa kuin on.
Kun vanhempi hyväksyy oman lapsensa sellaisena kuin tämä on, vanhemman on helpompi viestiä tätä samaa myös ympäristölle. Arkaa lasta ”pakkoreipastaville” sivullisille voi sanoa jämäkästi, että lapsella on oikeus olla omanlaisensa, välillä rohkeampi, välillä ujompi. Jokainen saa totutella asioihin omassa tahdissaan.
Pelolla on eri sävyjä ja asteita, kuten epävarma, huolestunut, säikky, pelästynyt, hädissään, kauhistunut ja suunniltaan pelosta. Pelkäävän lapsen ajatuksia sävyttää kokemus uhattuna olemisesta. Ne viestivät, että sinulle voi tapahtua kohta jotain kauheaa ja hallitsematonta.
Kun lapsi ajattelee pelottavia ajatuksia, pelon tunne vahvistuu ja elimistön pelkoreaktiot voimistuvat. Pelkäävän lapsen sydän voi tykyttää kiivaasti, hän voi hikoilla tai vatsa voi olla kipeä. Pelästyessään lapsi voi itkeä, täristä, juosta pakoon, piiloutua ja etsiä turvaa tutusta aikuisesta.
Lapset eivät välttämättä osaa tai tahdo puhua peloistaan. Luontevampaa lapselle on ilmaista itseään leikkien. Nukke voi olla leikissä vakavasti sairas ja lapsi lohduttaa ja hoivaa nukkea, luo uskoa parempaan lupaamalla, että kyllä sinä pian paranet. Tai hurjan merirosvon roolissa lapsi voi olla julma ja armoton ja pakottaa kurjan miehistön kävelemään lankkua pitkin haiden ruuaksi. Piirtämällä, maalaamalla ja askartelemalla pieni pala pelon tunnetta siirtyy paperille.
Satuihin eläytyminen vahvistaa lapsen tunnetaitoja. Satua kuunnellessaan lapsi voi turvallisesti vaihtaa samaistumisen kohdetta, kuvitella itsensä kiltiksi tai tuhmaksi, rohkeaksi tai pelokkaaksi. Leikit, piirrokset ja sadut ovat lapsen hyviä ja luonnollisia tapoja purkaa pelkoa ja saada sitä hallintaan. Vanhemman ei tarvitse olla huolestunut lapsen käsitellessä tällä tavoin tunteitaan.
Kun lapsi pelkää, vanhemman on hyvä rauhoittaa itseään muistuttamalla, että pelot lieventyvät ja menevät yleensä ohi lapsen kasvaessa. Vaikka pelkääminen onkin ohimenevää, lasta ei saa jättää yksin pelkonsa kanssa.
Pelkäävä lapsi kaipaa aikuisen kokemusta, turvaa ja vastakaikua tunteiden ilmaisulleen. Kun lapsi saa jakaa vaikean tunteensa vanhemman kanssa, ja aikuinen auttaa häntä sen kohtaamisessa ja käsittelyssä, lapsi oppii vähitellen omia tapoja hallita suuria tunteitaan: ”Minulla ei ole mitään hätää. Kaikki sujuu hyvin.” Toisaalta vielä aikuisenakin on lohduttavaa jakaa toisen aikuisen kanssa kaikkein vaikeimmat tunteet.
Lapsen tunne-elämän tasapainoisen kehittymisen kannalta on ihanteellista, jos vanhempi pystyy välittämään lapselleen sellaisen kokemuksen, että ei ole vaarallista pelätä, ikävistäkin asioista voi puhua ja että kaikki pelkäävät joskus. Kun vieressä on aikuinen, joka antaa turvaa, lohduttaa ja ymmärtää, lapsi rohkaistuu ilmaisemaan pelkoaan. Yleensä vanhemman ymmärrys ja tuki lapsen pelätessä riittää: vanhemman tukemana lapsi voi sietää pelon tunnetta, joka sitten vähitellen lievittyy ja poistuu.
Joskus pelkojen taustalla voi olla ns. pelko-oireinen häiriö, jolle on tyypillistä hyvin pysyvä, voimakas ja kohtuuttomasti lapsen elämää häiritsevä pelko tiettyjä kohteita, toimintoja tai tilanteita kohtaan. Tai voi olla, että lapsi on joutunut kohtaamaan jotain epätavallisen vaikeaa ja pelottavaa elämässään. Näissä tapauksissa voi olla tarpeen selvittää lapsen kokonaistilanne yhdessä ulkopuolisen asiantuntijan kanssa, ja lapsi voi esimerkiksi terapeutin ja vanhempien yhdessä suunnitteleman tuen avulla käsitellä pelkojaan. Ulkopuolista tukea on hyvä hakea myös aina silloin, jos lapsen pelkääminen saa vanhemmassa aikaan kovin voimakkaita ja toistuvia huolen tunteita.
On hyvä muistaa, että lapsi käsittelee kokemuksiaan ja tunteitaan myös ilman aikuisen ohjausta muun muassa mielikuvituksen ja vapaan leikin avulla. Vapaa leikki on lapsen itsensä keksimää ja ohjailemaa. Tälle tärkeälle, jokapäiväiselle leikille tulisi olla aikaa, tilaa ja välineitä.
Myös vaikeat tunteet, kuten pelko, viha tai häpeä, kuuluvat ihmisyyteen. Peloista ei ole tarkoitus päästä täysin eroon, eikä pelottomuus varmasti olisi lapsen tai aikuisen tunne-elämälle hyväksikään. Voi olla, että jo kerran voitettu pelko palaa myöhemmin taas pintaan, ja joskus lapsen vain tarvitsee saada pelätä pidemmän aikaa, kuin mitä aikuisen on helppo ymmärtää.
Lapsen pelko saa usein vanhemmassa aikaan vahvoja tunteita. Joskus vanhempi joutuu määrittelemään, onko kyseessä aito pelko vai esimerkiksi lapsen yritys hakea huomiota. Lapset voivat rajoja ja huomiota hakiessaan käyttää äärimmäisiä ja hyvinkin nokkelia keinoja. Kiukuttelun, maanittelun, ja muiden keinojen ohella pelkääminen voi olla varsin tehokas keino saada vanhemman huomio osakseen tai oma tahto periksi. Tällöin vanhempi usein huomaa ja osoittaa lapselleen, että tämä kaipaa nyt jotain muuta, kuten lisää yhteistä rauhallista aikaa ja huomiota tai jonkin huolen purkamista yhdessä.