Siirry sisältöön

Pelit

Pelien avulla on kautta aikojen pyritty opettamaan ihmisille tarpeellisia tietoja ja taitoja. Pelejä voi pelata yhdessä tai yksin ja parhaimmillaan ne voivat innostaa ja motivoida oppimaan. Niiden avulla voidaan pohtia myös itse oppimista ja asettaa tavoitteita yhdessä sekä käsitellä erilaisia teemoja.

MLL:n pelimateriaalit ovat hauskaa yksin tai yhdessä tekemistä ja ne innostavat ja kannustavat oppimiseen, ongelmanratkaisun, kommunikoinnin, ryhmässä toimimisen, tunne- ja vuorovaikutustaitojen ja kriittisen ajattelun harjoitteluun. Alta pääset tutustumaan pelivalikoimaamme ja -aineistoihin.

Kaikki netissä pelattavat pelimme ovat maksuttomia. Seppo-pelimme eivät vaadi erillistä lisenssiä alustalle.

 


Iloa etsimässä -mobiilipeli

Kaikenikäisille suunnattu seikkailu leikin maailmaa.

Kokoa tiimi ja etsikää Iloa hassutellen yhdessä. Maksuton Iloa etsimässä -peli kannustaa hassuttelemaan ja liikkumaan ulkona. Seppo-peli on pelattavaksi suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja suomeksi tukiviitottuna.

Siirry tehtäväkorttiin

 


Eskarit peliarvostelijoina

Hei esiopetuksen parissa työskentelevä!

Kannusta eskarit pelaamaan lautapelejä ja arvostelemaan pelejä. Löytäkää teidän teidän eskarin lautapelien suosituimmat ominaisuudet ja luokaa yhdessä peli. Itse rakennettuja pelejä tai peliarvosteluja voitte käyttää osana vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä ja kannustaa perheitä pelaamaan myös kotona.

Siirry tehtäväkorttiin

 


Kirppupelit

Muistatko joskus pelanneesi kavereiden kanssa paperista taiteltavalla kirpulla?

Herkullisen värikästä DIGIFIT-kirppua pelaamalla voi pohtia mediankäytön yhteyksiä mielen hyvinvointiin. Kirppua voi pelata perheen tai kavereiden kanssa tai luokassa oppilaiden kesken. DIGIFIT-kirppu sopii sekä ala- että yläkouluikäisille oppilaille. Tilaa tai tulosta oppilaille DIGIFIT-kirput.

Siirry tehtäväkorttiin

Eskarista ekalle -kirppu on hauska pelillinen tapa käsitellä arjen hyvinvointia digilaitteiden äärellä alkuopetuksessa. Kirppu on suunnattu 5 – 8 -vuotiaille ja se sopii viskari, eskari ja 1. – 2. -luokkaisille. Kirppu innostaa luomaan myös omia kirppuja.

Leikkaa, askartele ja pelaa. Hyödynnä opetuksessa.

Siirry tehtäväkorttiin

Lapset ja nuoret tarvitsevat digitaalisia kaveritaitoja ja malleja miten toimia kohdatessaan nettikiusaamista. Kouluihin ja nuorisotyöhön soveltuva STOP nettikiusaamiselle! -kirppu on suunnattu 5.–9. -luokkalaisille. Tulostettava ja taiteltava peli auttaa pohtimaan reilua ja kunnioittavaa kohtaamista somessa ja peleissä.

Tulosta Stop nettikiusaamiselle -kirppu

Tutustu kirpun ohjeistukseen

Kaveritaito-kirppu haastaa pelaajat pohtimaan hyvää kaveruutta ja kaveritaitoja. Mitkä ovat hyvän kaverin tuntomerkit, entäpä miten toimia jos kaveria kiusataan netissä? Kirppu sisältää sekä kysymyksiä että tehtäviä. Tehtävät kannustavat mm. kehumaan kaveria tai moikkaamaan toisia.

Siirry tehtäväkorttiin

Kompisfärdighetsloppan (pdf)


 Ilolla eskarista ekalle ja Koulumatkalla-mobiilipelit

Vinkki varhaiskasvatukseen ja ekaluokan opettajalle kotien kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Ilolla eskarista ekalle -pelissä opitaan kaveritaidoista, mediasta ja itsenäistymisestä sekä hassutellaan oman aikuisen kanssa mobiilipelin avulla. Seppo-peli on suunnattu viskareille, eskareille ja ekaluokkalaisille.

Koulumatkalla -pelissä opitaan turvallisesta liikennekäyttäytymisestä ja tutustutaan lähiympäristöön sekä pohditaan kouluaamuihin liittyviä asioita. Seppo-peli on suunnattu itsenäistä koulumatkaa harjoitteleville ja sitä pelataan yhdessä aikuisen kanssa.

Siirry Ilolla eskarista ekalle tehtäväkorttiin

Siirry Koulumatkalla tehtäväkorttiin

 


Iloa etsimässä -tehtäväsivu

Alakoululaiset Iloa etsimässä.

Tänään on Leikkipäivä, mutta Ilo on piilossa. Hän on luultavasti mennyt ulos. Iloa etsimässä -tehtäväsivu sisältää kolme tehtävää. Ilo löytyy parhaiten, kun se kuulee naurua. Löydätte Ilon varmasti yhdessä!

Siirry tehtäväsivulle 

 


Tivoli Utopia Junior -lautapeli

Alakoululaiset hankkivat tulevaisuustaitoja pelaamalla.

Tivoli Utopia Junior on lautapeli, jossa lapset seikkailevat tulevaisuuden tivolissa ja keksivät  ratkaisuja tivolin muuttamiseksi entistäkin paremmaksi.

Lue lisää Tivoli Utopia Junior -lautapelistä

 


Seikkaile ajassa

Oppimis- ja hyötypeli alakoululaisille.  

Alakoululaiset harjoittelevat menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden tarkastelua. Verkkotehtävät kannustavat pohtimaan kestävää kehityksestä, keksintöjä sekä media- ja tulevaisuustaitoja.

Siirry tehtäväkorttiin

 


Parempaa pelikulttuuria -oppituntimalli

Miten hyvinvointia voi rakentaa peleissä?

Oppituntimallin tavoitteena on pohtia miten omaa ja muiden hyvinvointia ja myönteistä vuorovaikutusta voi rakentaa peleissä ja niiden ulkopuolella. Mallia voi käyttää alakoulun 5.-6. sekä yläkoulun 7.-9. vuosiluokille. Se soveltuu myös tukioppilastoiminnan kummitunniksi.

Siirry tehtäväkorttiin

 


Kaverineuvola-mobiilipeli

Kaveritaitojen ja ryhmähengen vahvistamiseen kannattaa panostaa.

Kaverineuvola on yläkoululaisille suunnattu peli turvallisen kouluilmapiirin luomiseen. Soveltuu hyvin tukioppilastoimintaan, kaveritaitojen harjoitteluun ja ryhmähengen vahvistamiseen. Seppo-peli on maksuton ja se kannustaa liikkumaan koulun tiloissa.

Siirry tehtäväkorttiin

 


Rähinää ratkomassa -mobiilipeli

Yläkoulussa tutussa joukossa on turvallisempaa.

Rähinää ratkomassa on yläkoululaisille suunnattu maksuton Seppo-peli, jossa tutustutaan toisiin ja harjoitellaan yhteistyötaitoja. Peli soveltuu hyvin tukioppilasryhmän ryhmäyttämiseen ja tukioppilaiden ohjattavaksi ja sisältää peliohjaajalle aloitus- ja purkudiat. Pelin tehtävänä on ratkoa tehtäviä, löytää yhteistyön taika ja purkaa velhon loitsu.

Siirry tehtäväkorttiin

 


Alastonkuvia Siru-ulottuvuudesta -mobiilipeli

Yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnattu peli, jonka teemana on itse tuotettu seksuaalinen materiaali.

Mitä, jos joku pyytää alastonkuvia? Mitä on suostumuksellisuus? Mitä tehdä, jos kuva leviää? Pelissä seikkaillaan päähahmon, Sirun matkassa. Peliä voi pelata yksin tai 2–6 hengen tiimeissä. Peli löytyy Nuortennetistä mutta nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset voivat hyödyntää peliä myös omassa ohjaus- ja opetustyössä.

Siirry tehtäväkorttiin

Siirry Nuortennettiin


Läppä lentää -mobiilipeli

10 – 16 -vuotiaille suunnattu peli puuttuu nettikiusaamiseen

Mitä tehdä, kun näkee nolon videon somessa? Entä, kun tunteet kuumenee konsolipelissä ja tekisi mieli huutaa pelikaverille pari painavaa sanaa?

Peliä voi pelata yksin tai 2 – 4 henkilön pienryhmässä. Pelin tavoitteena on ennaltaehkäistä nettikiusaamista ja oppia kaveritaitoja digitaalisissa ympäristöissä.

Siirry tehtäväkorttiin

Siirry Nuortennettiin

Aiheeseen liittyvät

Tilaa mediakasvatuksen uutiskirje

Takaisin ylös