Siirry sisältöön

1–2-vuotiaan liikunnallinen kehitys

Lapsi oppii kävelemään keskimäärin vuodenikäisenä, osa jo alle 1-vuotiaana, osa lähempänä 1½-vuotispäiväänsä. Aluksi lapsi kävelee jalat harallaan tanakassa asennossa. Harjoittelu hioo taitoa, ja 1½-vuotias osaa usein jo kävellä varmasti, osa jopa takaperin.

Taitojen karttuessa innokas tutkimusmatkailija alkaa kiipeillä, juosta ja kurotella sekä heitellä ja rikkoakin esineitä. Kodin turvallisuuteen on hyvä kiinnittää uudella tavalla huomiota, kun lapsi alkaa ottaa ensimmäisiä huojuvia askeleitaan. Onko lapsen tasolla esim. teräviä kulmia? Liukuvien mattojen alle voi laittaa liukuesteet ja lapselle jalkaan jarrusukat. Rappusissa on hyvä olla portit ja parvekkeen ovessa tai matalalla olevissa ikkunoissa turvalukot. Lääkkeet, puhdistusaineet, alkoholi ja terävät esineet pitää laittaa lapsen ulottumattomiin.

Lapsi haluaa usein opetella itse syömistä ja juomista. 1½-vuotias voi olla jo melko taitava viemään ruokaa lusikalla suuhun ja juomaan kupista, mutta vahinkoja sattuu. Vanhemmalta vaaditaan nyt sotkun sietokykyä. Huomionarvoisempaa on se yksi lusikallinen suussa kuin kolme lattialla.

Lapsi alkaa harjoitella myös riisumista. Sukat on usein helppo ensimmäinen riisuttava. Vähitellen alkaa onnistua myös vaatteiden pukeminen. Lapsi on valtavan innoissaan kaikista uusista taidoistaan ja tarvitsee aikaa ja mahdollisuuksia niiden harjoittelemiseen sekä vanhemman kiitosta ja ihastelua. Lapsella ei ole vielä ajantajua siten kuin aikuisella, ja minä itte -pukija voi kiireessä koetella kärsivällisyyttä.

Lapsen sorminäppäryys ja silmän ja käden yhteistyö kehittyvät. Lapselta onnistuu jo muutaman palikan kokoaminen torniksi. 1½-vuotias laittaa paloja muotolaatikkoon ja osaa kääntää kirjan sivuja.

”Joka päivä iloitsen siitä, että voin viettää päivät kotona poikieni kanssa ja nähdä heidän kehityksensä. 3-vuotiaan iloiset tarinat ja päivittäiset oivallukset tuovat riemua. Hän on jo loistava juttukaveri. 1-vuotiaan koko olemus pursuaa iloa, joka tarttuu muihinkin. Maailma on seikkailu! Poikien keskinäistä kiintymystä on liikuttava katsella. Myös ihan tavallisten arkirutiinien sujuminen tuottaa tyydytystä.”

Aiheeseen liittyvät

Takaisin ylös