9–12-vuotiaan persoonallisuuden kehitys

Lapsi nauttii yhteisestä toiminnasta muiden lasten ja aikuisten kanssa sekä siitä, että hän saa asioita aikaan ja valmiiksi. Lapsen vastuulle on viimeistään nyt hyvä antaa joitain sopivan vaativia kotitehtäviä. Lapsen on tärkeää tuntea, että hän on tarpeellinen ja luottamuksen arvoinen. Velvollisuuksien hoitaminen ei silti läheskään aina ole mieluista, muistuttamista tarvitaan.

8–10-vuotiaan käytöstä voi leimata vaihtelevan pitkä kehitysvaihe, jota kutsutaan 9-vuotistaitteeksi (mm. Dunderfelt 1999). Vaihe liittyy yksilöllisyyden vahvistumiseen: lapsi kokee itsensä entistä vahvemmin erilliseksi yksilöksi, joka haluaa ilmaista mielipiteensä ja oikeutensa. Aiemmin opettajiin ja vanhempiinsa lähes kritiikittömästi suhtautunut lapsi voi olla nyt hyvin kriittinen. Moitittavaa löytyy ehkä opettajasta, oppiaineista, vanhemmista ja itsestäkin. Yhteistyöhalu vaihtuu tiuskinnaksi ja ovien paiskomiseksi.

Tyypillistä kehitysvaiheelle on, että lapsi käpertyy ja on tyytymätön itseensä: ”Miksi olen näin tyhmä ja ruma?” Tavallisia ovat myös vieraantuneisuuden tunteet. Lapsi voi esimerkiksi kokea, että hänet on adoptoitu perheeseensä tai että hän on yksin ja erilainen kuin muut. Lasta kiinnostaa maailmankaikkeuteen, elämän tarkoitukseen ja kohtaloon liittyvät filosofiset kysymykset: ”Mistä olen tullut? Mitä minulle tapahtuu, kun kuolen?”

Maailma voi tuntua välillä pelottavalta. Aikuinen voi elämänkokemuksellaan tuoda siihen turvaa. Kehitysvaihe menee ajallaan ohitse. Myrskyvaihetta seuraa seesteisempi kausi. Lapsi suuntautuu taas enemmän ulospäin ja jatkaa kasvuaan ja kehitystään astetta vahvempana ja kypsempänä.

Kriittisestä asenteestaan huolimatta lapsi kaipaa lähelleen turvallisia ja ymmärtäviä vanhempia, jotka edelleen asettavat turvalliset ja perustellut rajat sekä pitävät niistä kiinni protesteista huolimatta. Näissä rajoissa lapsen on tärkeää saada tehdä sopivan kokoisia valintoja ja itsenäisiä päätöksiä. Lapsi haluaa tulla kuulluksi, vaikka aina hänen tahtonsa mukaan ei voida toimia.

Aito kuunteleminen hyväksyy lapsen vaikeatkin tunteet: ”Ymmärsinkö oikein, että sinusta tuntuu, että olet tyhmempi kuin ystäväsi? Haluaisitko kertoa siitä tarkemmin?”

Joidenkin lasten käytöksessä näkyy jo piirteitä esimurrosiästä, mutta kaikilla ne eivät ole ajankohtaisia. Lapset tulevat esimurrosikään ja varsinaiseen murrosikään eri-ikäisinä. Tytöillä esimurrosikä alkaa keskimäärin 9–12-vuotiaana, pojilla pari vuotta myöhemmin. Vaihe myös kestää eri lapsilla vaihtelevan ajan ja näkyy vaihtelevan voimakkaana.

Esimurros- ja murrosiässä lapsen on vähitellen kypsyttävä itsenäisyyteen ja etsittävä uudenlainen suhde itseensä ja vanhempiinsa. Käytös voi olla hämmentävää. Välillä elämä kulkee enemmän lapsen, välillä nuoren kengissä. Voi vaikuttaa kuin kehitys taantuisi, ottaisi aikalisän ennen uusia kehityshaasteita. Lapsi voi olla kömpelö, uhmakas, kovaääninen, huolimaton, rauhaton, kiihkeä, ärtyisä ja herkkä. Tavallista on myöhästely ja vitkastelu. Omasta puhtaudesta huolehtiminen ei välttämättä tunnu tärkeältä. Olo voi olla epävarma: Olenko riittävän hyvä ja osaava? Hyväksytäänkö minut omana itsenäni? Voinko luottaa elämään ja itseeni?

”Lapsi iloitsee niin pienistä asioista, joita itse ei enää osaa noteeratakaan. Lapsen kanssa on yhdessä mukava mennä eri paikkoihin: elokuviin, balettiin, teatteriin jne.”

”Lasten hyväntuulisuus, toiminnallisuus, oivallukset, kehityksen seuraaminen.”

”Yhteinen tekeminen, yhteiset kulttuuririennot, lasten esitykset kotona, tanssi, ruokailut, pojan kanssa saunaturinointi.”