7–9-vuotiaan sosiaalinen kehitys

Monet lapset ovat ennen kouluikää päivähoidossa, esikoulussa tai jossakin kerhossa tai harrastuksessa. Niinpä useimmat ekaluokkalaiset ovat jo harjoitelleet vuorovaikutustaitoja muiden lasten kanssa ja heillä on sellaisia sosiaalisia taitoja, joita tarvitaan ryhmässä. Lapsi, joka ei ole ennen kouluikää ollut missään lapsiryhmässä, voi tarvita aluksi tukea. Koulussa lapsen pitäisi pystyä mm. kuulumaan ryhmään ja sietämään sitä, että opettaja huomioi kaikkia luokan lapsia.

Alakoululaisen kaverit ja leikkiminen

Kouluiässä kavereista tulee entistä tärkeämpiä. Lapset touhuavat mielellään keskenään. Silti koululainen tarvitsee vielä paljon aikuisen turvaa ja aikaa.

Erilaiset leikit ja pelit ja tavaroiden vaihto ovat usein suosittua tekemistä kavereiden kanssa. Ryhmään kuulumisella ja hyväksytyksi tulemisella ikätovereiden joukossa on kouluikäisille suuri merkitys. Lapsi voi haluta pukeutua kuten kaverinsa. Hän ihailee tai inhoaa samoja asioita kuin kaverinsa. Kavereiden mielipiteillä on yhä suurempi merkitys.

Pikku koululaisten leikeissä ja peleissä on usein tarkat säännöt. Kaikki säännöt eivät ole ehdottomia, vaan niistä voidaan yhdessä sopia ja muuttaakin niitä. Aina ei ole kuitenkaan helppoa löytää yhteisymmärrystä siitä, mikä on oikeudenmukaista. Pelissä häviäminen on vielä vaikeaa. Lapsi haluaisi olla paras kaikessa.

Alakoululaisen moraalinen kehitys ja omatunto

Lapsi pystyy entistä paremmin ajattelemaan myös muiden tunteita ja tarpeita, hänen empatiakykynsä kehittyy. Pikku koululaisen käytös voi kuitenkin ajoittain olla itsekästä tai jopa hyökkäävää. Lapsen empatiakyky näkyy mm. hoivaamisena: hän haluaa ehkä lemmikkieläimen ja hoitaa eläimiä, vauvoja ja pikkulapsia.

Ennen kuin lapselle kehittyy selkeä omatunto, hän joutuu toimimaan muiden käskyjen, komentojen, kehotusten ja ohjeiden varassa. Noin 6–7 vuoden iässä aikuisen valvonta ja ohjeet alkavat elää lapsen omana sisäisenä oppaana, omatuntona. Lapsi voi itse säädellä toimintaansa eri tavoin kuin ennen. Tämä antaa hänelle uudenlaista itsenäisyyden tunnetta ja vahvistaa itsetuntoa.

Alussa lapsen omatunto on usein jyrkkä ja vaativa. Lapsi on tässä ikävaiheessa herkkä kritiikille ja vähättelylle. Hän voi puolustautua voimakkaasti, jos häntä arvostellaan tai hän ei saa riittävästi hyväksyntää ja kiitosta.

Omatunnon lisäksi lapselle kehittyy ns. minäihanne, mielikuva siitä, millainen hän haluaisi olla. Lapsi voi nostaa tärkeitä aikuisia esikuvikseen ja samastumiskohteikseen. Kun lapsi on vähemmän riippuvainen aikuisten ohjauksesta, hän kehittää omaa arvostelukykyään. Tämä on arvokas kyky.

Lapsella on melko hyvä kuva oikeasta ja väärästä. Kun hän arvioi tekojen pahuutta, hän kiinnittää yleensä huomiota teon tarkoitukseen. Hänestä on esim. pahempi asia rikkoa yksi astia pikkuleipiä pihistäessä kuin monta astiaa vahingossa tiskatessa.

Lapsi pyrkii hahmottamaan ja ymmärtämään erilaisia sääntöjä. Tämä voi näkyä esim. siten, että hän kantelee ystäviensä kielletyistä puuhista. Kantelulla lapsi ei useinkaan halua hankaluuksia ystävälleen, vaan vahvistusta sille, onko hän ymmärtänyt säännön oikein ja kuinka aikuinen asiaan suhtautuu. Kantelevalle lapselle voi vastata esim.: ”Hienoa, että sinä jo tiedät tuon säännön. Elina taitaa sitä vielä harjoitella. Teko tuntui sinusta epäreilulta.”

Koska lapsi tässä iässä on valppaana säännöille, hän huomauttaa herkästi aikuisellekin, jos tämä toimii sääntöjen vastaisesti, esim. jättää turvavyön kiinnittämättä. Tietynlainen ”sääntökartta” antaa lapselle turvallisuutta ja varmuutta.

Lapsi ei kuitenkaan pysty yleistämään sääntöjä eri tilanteisiin ja ympäristöihin. Esim. jos lasta on kielletty heittelemästä palloa kotona olohuoneessa, hän ei välttämättä pysty soveltamaan samaa sääntöä mummolan olohuoneeseen. Vanhemmalta vaaditaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä, sillä lapsi ei aina tahallaan uhmaa sääntöjä.

Opettaja on tärkeä lapselle

Opettaja on ensimmäisinä kouluvuosina yleensä lapselle tärkeä auktoriteetti. Lapsi ei useinkaan arvostele opettajaa, kouluaineita tai opetusmenetelmiä. Hän haluaa aikuisen kiitosta ja hyväksyntää. Opiskelua motivoi halu toimia mieliksi tärkeille aikuisille, opettajalle ja vanhemmille.

Lapsi voi vertailla vanhempiaan ja opettajaansa, ja ainakin välillä opettajan eduksi: ”Mutta meidän ope on sanonut…!” Vanhemmat ovat edelleen lapsen tärkeimmät aikuiset, mutta he eivät ole enää hänen ainoita auktoriteettejaan. Onkin melko tavallista, että lapsi arvostelee vanhempiaan eri tavoin kuin varhaislapsuudessa. Hän ei kuitenkaan siedä sitä, että kukaan muu arvostelee heitä.

Arjen takkuja

”Lasten kiukuttelu. Taasko tätä ruokaa, en kyllä syö! 8-vuotiaan valitus, että äiti on tyhmä, kun aina vaan urputtaa ja valittaa. Rajoista kiinni pitäminen on joskus suuren työn takana. Mutta rajoista pidetään meillä kiinni, vaikka hampaat irvessä. 8-vuotiasta kiusattu koulussa, se huolettaa.”

”Oma väsymys, lasten välinen nahistelu, lasten huoneet ovat aina kaaoksen vallassa.”

Aiheeseen liittyvät