3–4-vuotiaan sosiaalinen kehitys

Osa 3-vuotiaista on jo tottunut touhuamaan lapsiporukassa, esim. kerhossa, päiväkodissa, muussa päivähoitopaikassa tai kotona sisarusten kanssa. Osa aloittaa tässä iässä päivähoidon ja alkaa harjoitella ryhmässä toimimista.

Lapsi kaipaa kavereita leikkeihin

Tämän ikäiset lapset alkavat kaivata entistä enemmän kavereita leikkeihinsä. Lapsen olisikin hyvä tavata muita lapsia ja harjoitella heidän kanssaan yhdessä olemisen pelisääntöjä. Sosiaaliset taidot kuitenkin vasta hioutuvat, eikä yhteisleikki läheskään aina onnistu. Riitatilanteissa lapsi voi olla aggressiivinen: huutaa, haukkua ja käydä jopa käsiksi. Tätä ei pidä pelästyä, vaan lapsen kanssa kannattaa harjoitella sosiaalisia taitoja.

Esim. ujolle lapselle on hyvä järjestää tilanteita, joissa hän toimii toisten lasten kanssa ja hänellä on mahdollisuus voittaa ujoutensa. Rohkeaa ja määrätietoista lasta kannattaa ohjata ottamaan toisetkin lapset huomioon.

Useiden lasten on lähellä 4 vuoden ikää jo helpompaa odottaa vuoroaan tai jakaa lelujaan. Tämän ikäinen lapsi pystyy jo olemaan lyhyitä hetkiä erossa lähimmistään, etenkin jos hoitaja ja paikka ovat tuttuja. Lapselle on rikkautta, että hänellä on vanhempiensa lisäksi muitakin läheisiä ja lämpimiä ihmissuhteita.

Lapsi leikkii mielellään erilaisia roolileikkejä, kuten kotileikkiä, kauppaa tai päiväkotia. Mielikuvitus siivittää lasta myös erilaisiin kuvitteluleikkeihin. Hän alkaa olla entistä rennompi ja vapautuneempi lapsiporukassa, ujouden puuska voi kuitenkin yllättää.

Vaikka kavereiden kanssa leikkiminen on hauskaa, vanhemmat ja yhteiset touhut heidän kanssaan ovat edelleen lapsen hyvinvoinnin perusta. Lapselle riittää tähtihetkiksi yhteisten arjen asioiden jakaminen vanhempien kanssa, yhdessä oleilu ja hassuttelu. Lapsi alkaa nauttia huumorista uudella tavalla. Hän osoittaa rakkautta ja ihailua vanhemmilleen jopa mahtipontisesti ja haluaa itsekin tulla ihailluksi ja kehutuksi.

Arjen takkuja

”Nuoremman äksyily ja tunteenpurkaukset. Vanhemman vastahakoisuus.”
”Ohjeiden vastustaminen, sisarusten kiusaaminen, älyn unohtuminen jonnekin eli samojen asioiden toistaminen: älä tee sitä, johan siitä puhuttiin etc.”