Siirry sisältöön

12–15-vuotiaan tytön fyysinen kehitys

Milloin kuukautiset alkavat? Murrosikä myöhässä? Murrosiän merkit nuorella? Nuoren pituuskasvu? 

Tytöillä murrosikä alkaa yleensä poikia aiemmin. Muutokset myös ilmaantuvat tasaisemmin ja pidemmällä aikavälillä kuin pojilla. Näin tytöillä on enemmän aikaa sopeutua kehonsa muutoksiin, eikä vartalon ja mielen kypsymisen välille muodostu niin suurta epätasapainoa kuin pojille.

Tytön murrosikä alkaa keskimäärin 10-vuotiaana, kun rintarauhanen alkaa kehittyä. Murrosiän alkamisajankohdassa on suuria yksilöllisiä eroja. Joillakin tytöillä rintarauhanen voi alkaa kehittyä jo ennen yhdeksättä syntymäpäivää, joillakin 13-vuotiaana. Seuraavia murrosiän merkkejä ovat häpykarvoituksen ilmestyminen, ihon rasvoittuminen, pituuskasvun kiihtyminen, lihasten kasvaminen ja rasvakudoksen lisääntyminen. Tyttöjen kasvupyrähdys alkaa keskimäärin 12-vuotiaana ja on nopeimmillaan jopa kahdeksasta kymmeneen senttimetriä vuodessa.

Ennen varsinaista pituuskasvua pää, kädet ja jalkaterät kasvavat. Kasvavia jäseniä voi olla vaikea hallita ja niiden suhteettomuus muuhun kehoon verrattuna saattaa hämmentää nuorta. Tytöstä voi tulla tilapäisesti kömpelö. Kun oma vartalo tulee pikku hiljaa tutuksi ja kasvu tasaantuu, kömpelyys katoaa.

Kuukautiset alkavat tytöillä keskimäärin noin 13-vuotiaana mutta niiden alkamisajankohta vaihtelee huomattavasti. Osalla tytöistä kuukautiset voivat alkaa jo yhdeksän–kymmenen vuoden iässä, osalla vasta 17-vuotiaana. Sen jälkeen kun kuukautiskierto on käynnistynyt, tytön pituuskasvu hiipuu. Tämän jälkeen tyttö kasvaa vielä keskimäärin viisi senttimetriä, mutta kasvu on yksilöllistä. Kuukautiset ovat merkkinä siitä, että tyttö voi tulla raskaaksi sukupuoliyhdynnässä. Tyttö voi kuitenkin tulla raskaaksi jo ennen ensimmäisten kuukautisten alkamista, sillä myös niitä edeltää ovulaatio, ja siten munasolun hedelmöittyminen on mahdollista.

Kuukautisvuoto laittaa tytön kestämään uudenlaista kipua. Samalla hän joutuu hyväksymään kehoonsa liittyvän epävarmuuden. Kuukautiset eivät ole alussa säännölliset. Ne voivat alkaa missä ja milloin vain. Myös tytön rinnat saattavat kehittyä eri tahtiin. Keho elää omaa elämäänsä, eikä nuori voi vaikuttaa siihen mitenkään. Tämä voi aiheuttaa epävarmuuden, ärtyisyyden ja ujouden tunteita.

Kehon rasvakudos lisääntyy ja vartalon muodot pyöristyvät ja tulevat naisellisiksi. Alavartalon rasvakudos voi aiheuttaa pelkoa lihomisesta. Rintojen koko saattaa huolestuttaa. Nopeasti tai hitaasti kehittyvällä on vaikeaa: tyttö vertailee itseään muihin ja erilaisuus ahdistaa. Omat muodot hävettävät, vaikka aihetta häpeään ei ole. Myöhään kehittyvä tyttö odottaa monesti malttamattomana lapsekkaan vartalonsa muutoksia. Muita aiemmin kehittynyt tyttö saattaa sen sijaan hävetä olemustaan ja piilotella pehmeitä muotojaan löysien vaatteiden alle. Oman kehityksen aikataulua ei voi muuttaa.

Nuoren fyysinen kehitys etenee psyykkistä kehitystä nopeammin. Murrosiän fyysinen kehitys kestää tytöillä noin neljä vuotta, psyykkinen kehitys paljon kauemmin. Mielen yritys sopeutua epätasapainoon näkyy usein lapsenomaisena käytöksenä, taantumana. Sekavaan tilanteeseen haetaan apua lapsuudesta tutuista malleista toimia ja käyttäytyä.

Nuori voi alkaa käyttäytyä uppiniskaisesti, haastaa riitaa ja olla epäsiisti ja röyhkeä. Uhoilu ja rivo kielenkäyttö kuuluvat tähän kehitysvaiheeseen. Myös levottomuus, kiroilu ja aggressiivisuus saattavat lisääntyä. Tämä on normaalia ja menee aikanaan ohi. Taantuma on välttämätön vaihe nuoren kehityksessä.

Aiheeseen liittyvät

Tukea vanhemmalle

Takaisin ylös