Lapsen ikään sopivat elokuvat
Vanhemman voi olla toisinaan vaikea arvioida, millaisia elokuvia lapselle voi valita katsottavaksi. Sopivan sisällön valinnassa auttavat elokuvien ja ohjelmien ikärajat. Jokainen lapsi ja nuori on kuitenkin yksilö – muista, että sinä itse tunnet oman lapsesi parhaiten!
Kuvaohjelmalain mukaan elokuvat luokitellaan sellaisen sisällön perusteella, joka voi olla haitallista lapsen kehitykselle. Ikärajan asettamisessa huomioidaan elokuvan väkivalta, seksi, päihteiden käyttö ja ahdistusta herättävä sisältö.
Elokuvien luokittelua valvoo Taide- ja kulttuurivirasto KUVI. Voit tutustua ikärajojen perusteisiin tarkemmin KUVIn Ikärajat-sivustolla. Sivustolla voit myös antaa palautetta elokuvien ikärajoista.
Elokuvateatterissa ikärajasta voidaan joustaa korkeintaan kolme vuotta, kun lapsi on aikuisen seurassa. Ikäjousto ei koske ikärajaa 18.
Media-avain tarjoaa lapsiperheille tietoa elokuvista
Media-avain on vanhemmille suunnattu verkkosivusto, jonka tuottaa elokuvakasvatuksen asiantuntijajärjestö Koulukino. Media-avain antaa perheille ennakkotietoa elokuvista ja neuvoo, kuinka elokuvaelämyksistä voi puhua yhdessä lapsen kanssa.
Media-avaimen asiantuntijat esikatselevat ja arvioivat teatterilevitykseen tulevia elokuvia kasvatuksen, myönteisten viestien ja medialukutaidon näkökulmasta. Arvioissa avataan muun muassa elokuvien tarjoamia roolimalleja ja soveltuvuutta tietyn ikäiselle katsojalle.