Siirry sisältöön

Kyberturvallisuusuhat ja informaatiovaikuttaminen

Suojelupoliisin mukaan Suomeen saattaa kohdistua hybridi- ja kyberturvallisuusuhkaa. Tähän on syytä valmistautua. Sisäministeriön mukaan hybridiuhat ovat pahantahtoisia keinoja vaikuttaa ulkopuolelta kohteena olevaan maahan. Hybridivaikuttamisen keinovalikoimaan voi kuulua poliittista, diplomaattista, sotilaallista vaikuttamista sekä kyber- ja informaatiovaikuttamista. Kyberturvallisuusuhat voivat olla tietojen kalastelua tai hyökkäyksiä eri sähköisiinjärjestelmiin, kun taas informaatiovaikuttaminen on hiljaisempaa vaikuttamista ihmisten mielipiteisiin. Keinot horjuttaa yhteiskunnan toimintaa sekä vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin saattavat olla näkyviä tai salakavalia ja vaikeasti tunnistettavia.  

Yllättävä tilanne voi aiheuttaa hämmennystä, hätääntymistä tai pelkoa, minkä vuoksi on hyvä keskustella lapsen tai nuoren kanssa, mitä ottaa huomioon, jos tapahtuu kyberhyökkäys ja esimerkiksi televerkot ja sähköt katkeavat. Tärkeää on kutenkin luoda turvaa, eikä turhaan huolestuttaa lasta tai nuorta. Kriittinen medialukutaito ja valmistautuminen hätätilanteisiin, ovat aiheita, joita kannattaa ajatella arjessa. Hyvät mediataidot, turvataidot ja ennakointi auttavat meitä kaikkia. 

Alle kouluikäisen ei tarvitse huolehtia kyberhyökkäyksistä. Riittää, että itse valmistaudut hyvin. Itsenäisesti kulkeva kouluikäinen, jolla on omat digilaitteet, tarvitsee ajanmukaista ja oikeaa tietoa, mutta muista tässäkin lapsen ikätaso. Lapsen ikätason huomioiminen tarkoittaa sitä, että käytät lapsen ymmärtämiä sanoja ja tarkistat ymmärsikö hän mitä sanoit. Voit myös antaa esimerkkitilanteen ja kysyä miten lapsi siinä toimisi. Lapselle riittää, että hänellä on sen verran tietoa, että hän osaa itse toimia mahdollisissa ongelmatilanteissa, jossa esimerkiksi sähköt katkeavat tai puhelin ei toimi, kun lapsi on yksin kotona.

Informaatiovaikuttamisella pyritään vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin ja asenteisiin. Se voi olla esimerkiksi väärän ja harhaanjohtavan tiedon eli disinformaation, tai eripuran levittämistä sosiaalisen median alustoilla. Vaali ja vahvista omaa ja lasten medialukutaitoa. Opeta lastakin tunnistamaan virheellistä tietoa ja trollitilejä, jotka pyrkivät lisäämään eripuraa ja epäjärjestystä. Lapset ja nuoret kohtaavat informaatiovaikuttamista esimerkiksi sosiaalisen median alustoilla. Kokeneempikin sosiaalisen median käyttäjä voi kompastua valesisältöihin, koska ne voivat olla todella taidokkaasti tehty. 

Tutustu lapsen median käyttöön. Kysy lapselta, millaisten sisältöjen äärellä hän viettää aikaansa ja onko hän kenties törmännyt johonkin hämmentävään sisältöön. Opeta lapselle medioiden toimintalogiikkaa ja miten tunnistaa luotettavia lähteitä.   

Lue lisää mediakriittisyydestä Vanhempainnetissä

Lue lisää mediakriittisyydestä Nuortennetissä 

Digin äärellä kannattaa suojata toimintaansa.  Aloita lapsen kanssa salasanojen tarkistuksella, ovatko ne tarpeeksi vahvoja? Onko niissä isoja ja pieniä kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä? Onko käytössä kaksivaiheinen tunnistautuminen?  Mitä pidempi salasana sitä turvallisempi. 

Lapselle on hyvä opettaa, että salasanaa ei anneta koskaan eteenpäin ja sitä pitää säilyttää huolella suojassa muiden katseilta. Opeta lastasi kirjautumaan ulos kaikista sovelluksista ja sivuilta, jos hän käyttää julkisia laitteita tai lainaa jonkun toisen digilaitetta. Onko puhelimessa tai tabletissa sovelluksia, joita lapsi ei käytä? Pohtikaa yhdessä, voisiko nämä poistaa. Päivitä sovellukset, jotka ovat käytössä. Tarkista niiden yksityisasetukset, jotka ovat käytössä. Ovatko laitteiden suojaukset ja palomuurit kunnossa? Näillä keinoilla voit ehkäistä, etteivät haittaohjelmat saastuta laitteita.   

Tärkein suoja on kuitenkin se, miten toimimme netissä. Yksi keino lisätä turvaa on olla klikkaamatta kaikkia linkkejä ja videoita auki, sekä olla uskomatta kaikkea mitä digin äärellä tulee vastaan. Haittaohjelmia tai viruksia sisältävät linkit ovat tehty houkuttelevan näköiseksi. Siksi on tärkeää opettaa lasta tunnistamaan mediasisältöjä, jotka voivat olla haitallisia ja saastuttaa tai kaapata laitteen. Netissä saattaa törmätä monenlaiseen huijaussisältöön. Opeta lapselle, että omaa yksityisyyttään kannattaa suojata ja varoa jakamasta itsestään ja muista ihmisistä yksityistä tietoa. 

Keskustelkaa yhdessä, millaista on muita kunnioittava käyttäytyminen ja miten tulee toimia, jos joku toimii sinnikkäästi tai erikoisesti, tai tuntematon ihminen lähestyy verkossa ja kysyy luottamuksellisia tietoja. Hyvä keskusteluyhteys ja etukäteen pohtiminen auttavat lasta toimimaan, jos digin äärellä tulee vastaan ongelmia. Lapselle on hyvä painottaa, että epäselvissä tai epäilyttävissä tilanteissa on käännyttävä aikuisen puoleen. 

Kyberhyökkäykset osuvat yleensä isoihin toimijoihin verkossa. Kyberhyökkäykset saattavat näkyä myös arjen toiminnoissa, jossa tarvitaan esimerkiksi vettä, sähköä ja nettiyhteyttä. Koska elämme digitaalisessa ja sähköisessä maailmassa, on syytä pohtia, miten toimitaan ja varustaudutaan, jos vedenjakelu, sähköt tai televerkot ja nettiyhteys ovat pois käytöstä. 

Kyberhyökkäykset voivat pahimmassa tapauksessa lamauttaa koko yhteiskunnan. Tällaiset tilanteet ovat harvinaisia, mutta niihinkin voi varautua. Kotiin voi hankkia varmuusvaraston ruokaa ja vettä sekä muita tarvikkeita. Perheen kanssa voi yhdessä laatia turvallisuusohjeet hätätilanteissa. Pohtikaa yhdessä, miten toimitte, jos sähköt katkeavat, mitä silloin pitää ottaa huomioon ja mitä voisitte puuhata? Yhdessä pohtiminen auttaa myös hahmottamaan, mitkä kaikki toiminnot kotona ja yhteiskunnassa tarvitsee sähköä.  

Yhteinen tekeminen auttaa myös haastavissa olosuhteissa. Ennakointia ei kannata dramatisoida. Lapselle voi kertoa, että ennakoimme yhtä lailla tulipaloja ja onnettomuuksia varten, vaikka tilanne ei koskaan osuisi kohdalle. Ennakointi auttaa meitä toimimaan. Tästä syystä päiväkodeissa ja kouluissakin harjoittellaan miten hätätilanteissa toimitaan ja vaikkapa poistutaan rakennuksesta turvallisesti.

Kyberhyökkäys saattaa tapahtua aivan yllättäen, vaikka tilanteessa jossa lapsi on yksin kotona tai koulumatkalla. Sopikaa miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Opetelkaa yhdessä suorimmat reitit kotiin tai tuttu kohtaamispaikka siltä varalta, jos televerkot kaatuvat, kun olette eri paikoissa.  Muistuta myös, että hätätilanteessa on hyvä osata sanoa tarvittaessa oma nimi, vanhemman nimi ja kotiosoite ja puhelinnumero. Muistuta lasta, että tulet hänen luokseen tai kohtaatte ennalta sovitussa paikassa. Tämä luo turvaa. 

  • Puhu lapselle informaatiovaikuttamisesta ja kyberuhkista ikätasoisesti ja dramatisoimatta. 
  • Tutustu lapsen median käyttöön ja pohtikaa yhdessä miten omalla toiminnalla voi lisätä suojaa. 
  • Tarkistakaa salasanat ja someasetukset. 
  • Käykää kodin varustus ja turvallisuusohjeet läpi hätätilan varalle 
  • Sovi etukäteen, miten toimitte, jos televerkot tai sähköt katkeavat eikä kännykällä esimerkiksi saa yhteyttä 

Opetushallituksen ohjeet varautumisesta kyberturvallisuusuhkiin ja informaatiovaikuttamiseen

Euroopan unionin osarahoittama -logo

Aiheeseen liittyvät

Tilaa mediakasvatuksen uutiskirje

Takaisin ylös