Miten ottaa vastaan nuoren kuohu?

Nuori kaipaa vanhempansa tukea omien tunteidensa sietämisessä. Parhaimmillaan vanhempi toimii nuoren tunnepuskurina, suojana, joka vastaanottaa nuoren tunnekuohun ja palauttaa sen hänelle entistä siedettävämpänä ja tunnistettavampana. Jos nuorella on mahdollisuus harjoitella ja ilmaista tunteitaan turvallisesti kotona, hänen ei yleensä tarvitse haastaa aikuisia muualla. Nuori tarvitsee aikuista reagoimaan, mutta ennen kaikkea kestämään.

Muistele mielessäsi viimeistä tilannetta, jossa nuoresi on ollut vihainen tai pettynyt.

  • Mitä hän on silloin sanonut?
  • Miten olet vastannut hänelle?
  • Mitä sen jälkeen tapahtui?

Vanhempi vastaa tavallisimmin murrosikäisen kiukun tai pettymyksen purkauksiin lohdutuksella tai moitteella. Neuvot ja opetukset ovat näissä tilanteissa tavallisia: vanhempi kokeneena tietää, miten nuoren olisi viisasta toimia päästäkseen pulmasta.

Tunnistatko itse omassa puheessasi myrskyävälle nuorelle lohduttelua, moitteita tai opetuksia? Lohduttelevan, moittivan tai neuvovan suhtautumistavan tilalle on olemassa toimivampi lähestymistapa, kuunteleva ja ymmärtävä tapa. Voisitko kuvitella sanovasi myrskyävälle murrosikäiselle: ”Istu hetkeksi ja jutellaan. Olet tosi loukkaantuneen oloinen. Mitä on tapahtunut?”    

Rauhallinen läsnäolo ja kuuntelu viestittävät hyväksyvää kiinnostusta. Ihmiselämässä on välillä huonoja päiviä ja murrosikäisen elämään niitä sattuu aika usein. Vanhemman ei tarvitse hätkähtää niitä. Hänen tehtävänsä on olla läsnä ja kuunnella. Kun vanhempi kestää murrosikäisen kiukun, hän viestittää tälle, että pahoistakin tilanteista voi selvitä. Ei ole mitään hätää, vaikka juuri nyt tuntuu synkältä ja inhottavalta.

Murrosikä on mainio mahdollisuus opetella kohtaamaan hankalia asioita, joihin liittyy paljon tunteita. Nuori tarvitsee tuekseen aikuista. Hän haastaa vanhemmat mukaan kasvuun: koti on useimmiten paikka, jossa tunteenpurkaukset vyöryvät.

Kuvittele joku murrosikäisesi tunnemyrskytilanteista. Kuvittele itsesi pysähtyneenä kuuntelemaan nuortasi. Mitä sanoisit ensimmäiseksi?

Murrosikäisen kielenkäytön tai muun käytöksen ei kannata antaa estää sinua pysähtymästä ja kuuntelemasta. Nuorella on juuri nyt tärkeää asiaa. Hän kykenee kuuntelemaan vasta, kun hän on saanut purettua tunteensa ja raivattua ajatuksilleen tilaa. Puhumisen edellytys on hyväksyvä ja kiinnostunut ilmapiiri, jossa ei ensimmäiseksi tarvitse pelätä moitteita tai ojennusta.

Hyväksymistä voi ilmaista monella tavalla:

  1. Katsot silmiin.
  2. Istahdat alas.
  3. Nyökkäät.
  4. Suuntaudut nuoreen päin.
  5. Käytät myönteistä äänensävyä.
  6. Reagoit ilmeillä.
  7. Reagoit välisanoilla, esim. hmm, ahaa, just.
  8. Kysyt lisää.
  9. Toistat omin sanoin, mitä toinen sanoi.
  10. Kysyt, ymmärsinkö oikein.

Kun kyselet murrosikäiseltä, mitä on tapahtunut, vältä miksi -kysymystä. Se johdattaa pohdinnan muille urille ja tunteiden virta keskeytyy. Usein miksi -kysymys on liian vaikea vastattavaksi.

Mitkä ovat sinun puheellesi tyypilliset ovenavaajat, jotka saavat toisen puhumisen jatkumaan? (Esimerkiksi niinkö, ahaa, vai niin, ihan totta, ei kai, voi, voi, niinkö siinä kävi jne.)

Kauhistelu, moittiminen, neuvot, vähättely ja selittäminen toimivat oven sulkijoina. Keskustelu on vaarassa päättyä.

Kuvittele jokin nuoren tunnemyrskytilanteista.

  • Millaisia ovenavaajia ja eläytyvän kuuntelun keinoja voisit käyttää?
  • Mitä kuvittelet, että tapahtuu?
  • Miten nuori saattaa reagoida, kun hän huomaa, että kuuntelet ja ymmärrät?

Onnistuneessa kuuntelutilanteessa murrosikäinen saa ilmaista tunteensa ja ajatuksensa. Vanhemman on hyvä olla vähäpuheinen, mutta kiinnostunut kuuntelija. Kun nuori on purkanut tunnemyrskynsä, hänen tunnekuormansa on helpottunut. Silloin tulee tilaa käsitellä tilannetta. Tällöin aikuinen voi olla entistä aktiivisempi. Hän voi kysellä, mitä tilanteelle voisi tehdä, miten nuori on yrittänyt ratkaista tilannetta, mitä nuori itse ajattelee, mikä voisi auttaa, mitä hän toivoo, että tapahtuisi tai mitä muutosta hän odottaa.

Näin vanhempi auttaa murrosikäistä hahmottamaan tilannetta uudelleen ja etsimään ratkaisua. Samalla hän vahvistaa nuoren itseluottamusta ja uskoa siihen, että hän tulee selviämään elämässä erilaisten ongelmatilanteiden kanssa.

Keskustele aiheesta:

MLL

Nuoren tunteenpurkaukset saattavat yllättää voimakkuudellaan ja aiheuttaa vanhemmassa tunteiden kirjon. Mitä tehdä, kun nuori huutaa ja raivoaa, mitä tunteita se herättää ja miten niihin tulisi suhtautua?

Täällä voit keskustella aiheen herättämistä tunteista muiden vanhempien kanssa.

Äiti

On ollut yllättävän raskasta vanhempana ottaa vastaan nuoren voimakkaita tunteita, kun oma sukupolveni ei ole aikanaan saanut/uskaltanut itse ilmaista niitä omille vanhemmilleen. Olen siis joutunut silloin nielemään sisääni voimakkaat tunnepurkaukset ja nyt kuitenkin joudun niitä ottamaan vastaan – milloin on oma vuoroni räyhätä? Jos olen ihan rehellinen, koen asian edessä voimattomuutta ja epäreiluuttakin, vaikka tiedän nykyisen toimintatavan hyväksi. Todella moni ystävistäni on kertonut samantyyppisistä kokemuksista, arvelen nimenomaan sukupolviasiaksi.

Ylisuojeleva äiti

Kuinka herkästi sitä lähteekään vanhempana provosoitumaan ja moittimaan, kun nuori kapinoi sääntöjä vastaan. Olis hyvä muistaa, että pitemmän päälle on tärkeää, että nuori oppii näyttämään myös tyytymättömyytensä eikä pelkästään alistu ja sivuuta omia toiveitaan. Samaistun edellisen kirjoittajan kokemuksiin omasta nuoruudesta, jossa negatiivisia tunteita ei ollut soveliasta näyttää. Siksi olenkin vasta myöhemmin aikuisena joutunut opettelemaan kielteisten tunteiden ilmaisemista.

Ymmärtävä

Muistan taas itse omasta nuoruudestani, kuinka hyvältä tuntui kun oma isäni tuli aina pahemmankin kiukkukohtaukseni jälkeen minun luokse ja lohduttamaan, saattoi pyytää anteeksikin vaikka ymmärsin hyvin silloin itsekin että syy olisi ollut minussa.
Se kokemus ja hyväksyntä vaikuttaa kyllä paljon omaan kasvattajuuteeni, vaikka omat teinit raivoavat suorastaan hämmentävän vähän. En ole varma johtuuko se siitä ettei heitä vaan myllerrä niin paljon, ja olen miettinyt jopa onko se huono asia. Lapset ovat sanoneet, että verrattuna moniin kaveriperheisiin meillä voi keskustella ja jutella ihan kaikesta niin ei tarvitse niin paljon raivota. Koen että laitetaan kyllä rajojakin, mutta eniten koitamme kuulostella nuorten omaa oloa ja näin on selvitty toistaiseksi. Ehkä tuo vielä 10 vuotias nuorimmainen koettelee meitä sitten enemmän.

Äiti ja äitipuoli

Tämä on hyvä. Voin ottaa sivun esille muistutuksena koska aspergerpiirteiden takia olen itse liian ratkaisukeskeinen. Halu ratkaista lapsen pulmat ei ole ehkä murrosikäiselle olekaan se toimivin tapa lähestyä koska lapsi vaikuttaa pakenevan liian suoraa puhetta.. Oon ehdottanut päiväkirjaa ja tunteiden purkamista taiteen keinoin mutta se ei sovi kaikille. Omien lasten kanssa jotka vasta lähestyvät murrosikää oon joutunut miettimään tunnekortteja miksi tunteet lyö yli. Lapsi ite pyysi koska sisaruksen tunteet pelottaa. Uusioperheessä todella hankalaa koska teini voi työntää luotaan ja sit pitääkin jo siirtyä toiselle vanhemmalle ja vanhat harmit poltettu takana. Teinille syntyy tapa et mitään ei käsitellä vaan poltetaan sillat jos meno ei oo murrosikäsen mieleen. Murrosikäset kun just tarttis sitä mahdollisuutta kapinoida niitä omia vanhempia kohtaan mut uusioperhe/eroperhe mahdollistaa sen että yhä useampi teini haastaa koulun henkilökuntaa kun se edes pysyy viikoittain.

Huono äiti

Murrosikäiseni ovat kovin erilaisia. Toisen murrosikä ei näy, mutta toinen kuohuu ja osoittaa mieltään. Tyttö 15 v eristäytyy huoneeseensa eikä ole puhunut minulle (äiti) mitään kohta 3 vuoteen. Kaikkeen huutaa ”ei” tai ”mene pois”. Vihainen koko ajan ja välttää katsetta. Liian lähelle tullessani lyö minua. Syyksi kertoo, että vihaa minua. Isälle puolestaan on lähes normaali, puhuu ja nauraa. Ehkä joku päivä saan rakkaan tyttäreni takaisin.

Missä rajat..?

Vaikea ymmärtää..

Lapsen tunnekuohu, joo pitäisi antaa kuohuta, ilmaista tunteensa, sitten muka rauhottuisi?
– Mites kun se tunnekuohu ei vaan lopu. Se vaan yltyy ja yltyy ha ottaa aina uusia kierroksia niin fyysisesti kuin henkisestikin (raivoaminen, paiskominen, itse syytökset ja uhriutuminen).
Kun tilanne eskaloituu, siinä ei auta mikään puhe, ymmärtäminen, tuki tai turva. Tilanteet on 99% saatu loppumaan vain kiinni pitämällä.. ihan pienestä asti.
Pitäisikö vain antaa tunteiden kuohuta(?), eli antaa lapsen hajottaa paikat ja pahimmillaan satuttaa itseäänkin

Joo pitää olla lapselle vankka kallio, että lapsi huomaa että kyllä aikuinen pärjää ja auttaa.
Mutta eikö sitten saa sanoa ääneen, että nyt sun tunnekuohut menee niin isoiksi, että vanhemmilla ei keinot enää riitä, eikä riitä sinullakaan, että me tarvitaan lääkärin apua.
Eikö saa myöntää omaa riittämättömyyttä….?

Menikö metsään?

Samaistun täällä mm.nimimerkin ”huono äiti” kirjoitukseen. Koska äidin on mahdollista saada tyttärensä takaisin? Olen niin uupunut kantamaan perheessämme kasvatusvastuun, että murkun kuohuessa ja möykätessä (lähes aina vai minulle) alennun itse samalle tasolle. Jälkeenpäin olo on kamala. En jaksa enää. Pakko jo nollata kommunikointi murkun kanssa kokonaan, kun vastauksiksi tulee jatkuvasti suoraan sydämeen iskevää sanansäilää. Kommunikoikoon toistaiseksi isänsä kanssa, kun äiti on jatkuvasti vain ”ihan p*ska”. Eipä tarvitse minun kuunnella tuollaista kielenkäyttöä.

Omasta murkkuiästä 90-luvulla muistan että tunteita näytettiin perheessä kyllä laidasta laitaan. Helliteltiin, mutta myös riideltiin ja möykättiin. Sen puoleen tämä on kyllä ihan tuttua juttua :D Oma äitisuhteeni kuitenkin vain oli niin vahva ja hieno, että olen pettynyt omaan äitiyteeni – miksi en pysty ylläpitämään samanlaista suhdetta omaan tyttäreen? :(

Vastaa aiheeseen: Nuoren tunteenpurkaukset

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Oliko tästä sivusta sinulle hyötyä?

Aiheeseen liittyvät