Tasapainoista pelaamista ja yhteisiä pelisääntöjä

Alkuperäinen teksti on julkaistu artikkelissa “Kenellä on peliohjain? Pelikasvatus lapsiperheessä”, Pelikasvattajan käsikirja 2.

Lapsen kasvaessa parasta on, että lapset ja aikuiset tekevät ja noudattavat pelaamiseen liittyviä sääntöjä yhdessä. Sääntöjen perusteleminen auttaa lasta ymmärtämään, miten pelaaminen vaikuttaa perheen arkeen tai miten omaa pelaamista voi säädellä. Reilujen sääntöjen tekeminen ei kuitenkaan aina ole ihan yksinkertaista. Peliajan lisäksi on hyvä keskustella siitä, millaiset arjen tilanteet pelaamiselle sopivat tai eivät sovi. Yhdessä tehtyjä uusia sääntöjä voidaan myös kokeilla yhdessä tietyn aikaa ja arvioida sitten, olivatko säännöt toimivia, mutta pääasiassa säännöissä on hyvä olla johdonmukainen. 

Pelaaminen ja ajanhallinta

Pieni lapsi ei osaa vielä säädellä ajankäyttöään, jolloin aikuista tarvitaan laittamaan raamit tasapainoisen arjen ja hyvinvoinnin tueksi. Joskus ajanhallinta voi olla haastavaa myös nuorelle. Hyvää peliä olisi mukava pelata kaiket päivät, mutta päivään kuuluu monia muitakin tärkeitä asioita. Aikuisen tulee huolehtia, että lapsi tai nuori pitää riittävästi taukoja pelaamisestahyvästä ergonomiasta sekä unen riittävästä määrästä ja laadusta. Lapsen pitää ehtiä myös leikkiä, ulkoilla ja tavata kavereitaan. Arkeen liittyy myös paljon velvoitteita, kuten esimerkiksi koulu, joita pelaaminen ei saa häiritä. Monipuolisessa hyvinvointia edistävässä arjessa tulisi edellä mainittujen lisäksi olla myös riittävästi liikuntaa ja perheen yhteistä aikaa.  

Erilaisia koteja, erilaisia sääntöjä

Peli- ja mediakasvatukseen liittyy usein perheessä paljon erilaisia käytänteitä, sopimuksia ja sääntöjä. Niin lapset kuin perheetkin ovat yksilöllisiä ja perheiden erilaisissa tarpeissa toimivat omannäköisensä säännöt. Osalla lapsista on useampiakin koteja, ja siksi pelaamisen säännöistä on hyvä keskustella kaikkien lapsen arjessa mukana olevien aikuisten kesken. Ovatko säännöt eri kodeissa erilaisia? Mitä sekaannuksia se voi aiheuttaa?  

Myös kavereiden kotona voi olla erilaisia sääntöjä mediankäyttöön liittyen. Kannattaa jutella lapsen kanssa siitä, miten lapsi voi silloin toimia. Hyvä yleissääntö on, että kaverikyläilyssä noudatetaan varovaisemmin pelaamiseen suhtautuvan kodin sääntöjä. Alakoululaisen kanssa voi myös sopia, että jos kaverin kotona tarjotaan pelattavaksi K18-pelejä, lapsi voi selvästi sanoa, ettei hän saa niitä pelata. Keskustelut muiden lasten huoltajien kanssa ja toisten perheiden mediankäyttöön liittyvien sääntöjen kunnioittaminen on tärkeä osa mediakasvatusta. Sääntöjä voi yrittää myös suunnitella yhdenmukaisiksi lapsen kaverien kotien tai koululuokan kanssa, jolloin pelaamista voi olla helpompi valvoa. Myös peliaikoja voi yrittää sovittaa yhteen kaverien peliaikojen kanssa.  

Pelihetken lopettaminen

Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä tarkemmin kannattaa yhdessä etukäteen sopia pelihetken pituudesta. Etukäteen voi tutustua minkä mittainen on yksi peli ja riittääkö se pelihetkeksi kerrallaan vai saako lapsi pelata useamman pelin putkeen. Pelihetken keskeyttäminen kesken pelin voi tuntua lapsesta kurjalta, jos muutaman klikkauksen päässä siinteli jo seuraava taso. Selvittäkää etukäteen voiko pelin tallentaa keskeytetystä kohdasta, jolloin sitä voi jatkaa seuraavalla pelikerralla. Vai voisiko pelin aina pelata sellaiseen kohtaan, mikä ei vahingoita pelissä etenemistä? Pelit on rakennettu maksimoimaan niiden äärellä vietetty aika, niinpä niiden lopettaminen voi tuntua vaikealta. Pelihetken lopettamista voi auttaa aikuisen istahtaminen pelaavan lapsen viereen, rauhallinen juttelu ja muistutus sovituista peliajoista. Muutenkin arki suuntaa pelaamiseen mahdollisia hetkiä: onko iltapäivällä sopiva aika pelata? Saako aamulla pelata, jos on menossa vasta kymmeneksi kouluun?  

Rauhoita ilta pelaamiselta

Iltarutiinit ja aika ennen nukkumaan menoa on hyvä rauhoittaa digitaaliselta tekemiseltä, jotta uni ei häiriinny esimerkiksi kirkkaan näytön tuijottamisen tai keskittymistä vaativan, jännittävän pelin kesken jättämisen vuoksi. Ilta-aikaan perinteinen lauta- tai korttipeli voi olla digitaalista rauhallisempi valinta. Iltasatu ja yhteinen lukuhetki ovat hyviä keinoja rauhoittua unille.  

 

Aiheeseen liittyvät