Miten ottaa vastaan nuoren kuohu?
Nuori kaipaa vanhempansa tukea omien tunteidensa sietämisessä. Parhaimmillaan vanhempi toimii nuoren tunnepuskurina, suojana, joka vastaanottaa nuoren tunnekuohun ja palauttaa sen hänelle entistä siedettävämpänä ja tunnistettavampana. Jos nuorella on mahdollisuus harjoitella ja ilmaista tunteitaan turvallisesti kotona, hänen ei yleensä tarvitse haastaa aikuisia muualla. Nuori tarvitsee aikuista reagoimaan, mutta ennen kaikkea kestämään.
Muistele mielessäsi viimeistä tilannetta, jossa nuoresi on ollut vihainen tai pettynyt.
- Mitä hän on silloin sanonut?
- Miten olet vastannut hänelle?
- Mitä sen jälkeen tapahtui?
Vanhempi vastaa tavallisimmin murrosikäisen kiukun tai pettymyksen purkauksiin lohdutuksella tai moitteella. Neuvot ja opetukset ovat näissä tilanteissa tavallisia: vanhempi kokeneena tietää, miten nuoren olisi viisasta toimia päästäkseen pulmasta.
Tunnistatko itse omassa puheessasi myrskyävälle nuorelle lohduttelua, moitteita tai opetuksia? Lohduttelevan, moittivan tai neuvovan suhtautumistavan tilalle on olemassa toimivampi lähestymistapa, kuunteleva ja ymmärtävä tapa. Voisitko kuvitella sanovasi myrskyävälle murrosikäiselle: ”Istu hetkeksi ja jutellaan. Olet tosi loukkaantuneen oloinen. Mitä on tapahtunut?”
Rauhallinen läsnäolo ja kuuntelu viestittävät hyväksyvää kiinnostusta. Ihmiselämässä on välillä huonoja päiviä ja murrosikäisen elämään niitä sattuu aika usein. Vanhemman ei tarvitse hätkähtää niitä. Hänen tehtävänsä on olla läsnä ja kuunnella. Kun vanhempi kestää murrosikäisen kiukun, hän viestittää tälle, että pahoistakin tilanteista voi selvitä. Ei ole mitään hätää, vaikka juuri nyt tuntuu synkältä ja inhottavalta.
Murrosikä on mainio mahdollisuus opetella kohtaamaan hankalia asioita, joihin liittyy paljon tunteita. Nuori tarvitsee tuekseen aikuista. Hän haastaa vanhemmat mukaan kasvuun: koti on useimmiten paikka, jossa tunteenpurkaukset vyöryvät.
Kuvittele joku murrosikäisesi tunnemyrskytilanteista. Kuvittele itsesi pysähtyneenä kuuntelemaan nuortasi. Mitä sanoisit ensimmäiseksi?
Murrosikäisen kielenkäytön tai muun käytöksen ei kannata antaa estää sinua pysähtymästä ja kuuntelemasta. Nuorella on juuri nyt tärkeää asiaa. Hän kykenee kuuntelemaan vasta, kun hän on saanut purettua tunteensa ja raivattua ajatuksilleen tilaa. Puhumisen edellytys on hyväksyvä ja kiinnostunut ilmapiiri, jossa ei ensimmäiseksi tarvitse pelätä moitteita tai ojennusta.
Hyväksymistä voi ilmaista monella tavalla:
- Katsot silmiin.
- Istahdat alas.
- Nyökkäät.
- Suuntaudut nuoreen päin.
- Käytät myönteistä äänensävyä.
- Reagoit ilmeillä.
- Reagoit välisanoilla, esim. hmm, ahaa, just.
- Kysyt lisää.
- Toistat omin sanoin, mitä toinen sanoi.
- Kysyt, ymmärsinkö oikein.
Kun kyselet murrosikäiseltä, mitä on tapahtunut, vältä miksi -kysymystä. Se johdattaa pohdinnan muille urille ja tunteiden virta keskeytyy. Usein miksi -kysymys on liian vaikea vastattavaksi.
Mitkä ovat sinun puheellesi tyypilliset ovenavaajat, jotka saavat toisen puhumisen jatkumaan? (Esimerkiksi niinkö, ahaa, vai niin, ihan totta, ei kai, voi, voi, niinkö siinä kävi jne.)
Kauhistelu, moittiminen, neuvot, vähättely ja selittäminen toimivat oven sulkijoina. Keskustelu on vaarassa päättyä.
Kuvittele jokin nuoren tunnemyrskytilanteista.
- Millaisia ovenavaajia ja eläytyvän kuuntelun keinoja voisit käyttää?
- Mitä kuvittelet, että tapahtuu?
- Miten nuori saattaa reagoida, kun hän huomaa, että kuuntelet ja ymmärrät?
Onnistuneessa kuuntelutilanteessa murrosikäinen saa ilmaista tunteensa ja ajatuksensa. Vanhemman on hyvä olla vähäpuheinen, mutta kiinnostunut kuuntelija. Kun nuori on purkanut tunnemyrskynsä, hänen tunnekuormansa on helpottunut. Silloin tulee tilaa käsitellä tilannetta. Tällöin aikuinen voi olla entistä aktiivisempi. Hän voi kysellä, mitä tilanteelle voisi tehdä, miten nuori on yrittänyt ratkaista tilannetta, mitä nuori itse ajattelee, mikä voisi auttaa, mitä hän toivoo, että tapahtuisi tai mitä muutosta hän odottaa.
Näin vanhempi auttaa murrosikäistä hahmottamaan tilannetta uudelleen ja etsimään ratkaisua. Samalla hän vahvistaa nuoren itseluottamusta ja uskoa siihen, että hän tulee selviämään elämässä erilaisten ongelmatilanteiden kanssa.
Mulla on itellä ollut aika hankalaa 13-17 vuotiaana ja oon haastanut riitaa perheenjäsesten kanssa ja huutanut ja paiskonut ovia ja sulkeutunut mun huoneeseen. Varmasti mun vanhemmat on ollut niin väsyneitä tästä, että sen takia ovat huutaneet mulle takaisin jne. Murrosiässä tunnekuohut ja kiinnostusten muuttuminen on normaalia. Eniten oisin toivonut mun vanhemmilta rauhallisuutta ja kuuntelua silloin kun olin vihainen ja raivoissani. Että oltaisiin istuttu alas ja juteltu.
Oon sitä mieltä, että mun tunnekuohut johtui osaksi siitä, että olin epävarma itsestäni ja koin paineita koulussa pärjäämisestä ja kotitöiden ja kavereiden ja liikuntaharrastuksen yhdistämisestä ja kaikessa pärjäämisestä. Olkaa armollisia itsellenne ja teineillenne ja hakekaa matalalla kynnyksella apua.
Toistan, että eniten olisin hyötynyt siitä, jos mun vanhemmat olisi ollut rauhallisia ja ymmärtäiväisiä. Että he olisi kysellyt asioista ilman että se tuntuu tunkeilulta ja siltä, että koitetaan puuttua. Kysykää esim. ”miten menee?” tai ”millainen fiilis sulla on ollut tänään”. Vaikka teini sanoisi sulle että se vihaa sua niin se ei oikeasti tarkoita sitä. Osoita rauhallisuudella ja kuuntelulla, että oot juuri se aikuinen, joka ei tuomitse ja jonka puoleen voi kääntyä missä tahansa mieltä painavassa asiassa.
Se, että nuoresta tuntuu, ettei vanhempi hyväksy hänen toimintaansa, voi johtaa siihen ettei nuori uskalla kertoa asioistaan tai tunteistaan vanhemmille. Voit yrittää miettiä, miten ilmaisisit itsesi, jos olisit nuoren kaveri?
Olin hankala teini. Uhmasin, provosoin ja hain sitä, että minulle asetettaisiin rajat ja annettaisiin speksit siitä, millainen käytös on ok meidän perheessä. Kasvatus oli ollut rakastava, mutta melko rajaton monessa suhteessa. Kertaalleen vedin kiukun niin pitkälle, että ajauduin myös isän kanssa napit vastakkain, tuli kiinnipitotilanne ja uhkasin tekeväni itse lastensuojeluilmoituksen heidän käytöksestään( joka siis oli täysin asiallista). Onneksi isä piti fyysisesti kiinni tästä huolimatta. Olen ymmärtänyt, että vanhempani pelkäsivät voimakkaita tunteitani silloin ja mahdollisesti edelleenkin. Olen saanut aina kaiken ja enemmänkin ja osin alitajuisesti oppinut hallitsemaan tilanteita tunteillani. En ymmärtänyt silloin pahoittaneeni vanhempieni mieltä, enkä osannut pyytää anteeksi ( eikä minulta sitä muistaakseni vaadittukaan). Välissä oli hyviä, näennäisesti tasavertaisia vuosia vanhempieni kanssa, kunnes äidiksi tulon ja uhmaikäisen lapsen kasvatuksen myötä olen valitettavasti joutunut palaamaan ikäänkuin teini-ikääni uudelleen. Käyttäydyn hyvin vajavaisilla tunnetaidoilla ja epäkunnioittavasti syytellen ja syyllistyen niin omassa perheessä puolisoa ja uhmaikäistä kohtaan kuin erityisesti ikääntyneitä vanhempiani kohtaan. Tämä on ollut kauheaa huomata. Hyvää tässä on se, että toiset ihmiset ovat asettaneet minulle nyt rajoja( mm. käytöksen ja puhetavan suhteen). Lisäksi syyllisyys ja häpeä tekemisistä ja niiden vaikutuksista muihin ovat auttaneet pysähtymään vihdoin näiden asioiden äärelle.
Rajat on rakkautta (välineenä perheen yhteiset säännöt, joita kaikkien tulee noudattaa ja joihin kaikki sitoutuu) ja se, että kotoa saisi opin siitä, miten toista ihmistä tulee kohdella ja mikä toisen ihmisen arvo on( sama kuin oma arvo). Ilman itsemyötätuntoa ja myötätuntoa tämä ei liene onnistu.