Siirry sisältöön

Kajaanin työryhmä 2019

Kajaanin koulurauhatyöryhmässä on ollut mukana oppilaita Lehtikankaan koulusta, Kajaanin keskuskoulusta, Kajaanin lyseosta, Kainuun ammattiopistosta ja Kajaanin lukiosta. Ruotsinkielisenä kouluna mukana on ollut Zachariasskolan Uudestakaarlepyystä.

Oppilaat ovat suunnitelleet kuukausitehtäviä lukuvuodelle 2019─2020.

Syyskuussa kannustetaan kokeilemaan ”Millainen auttaja olet?” -testiä. Testin avulla voi kokeilla miten itse toimisi erilaisissa tilanteissa, joissa toinen tarvitsee apua.

Tee testi

Lokakuun teemana on kiusaamisen ehkäisy sosiaalisessa mediassa. Kuukauden jokaiselle viikolle on valmiit harjoitukset aiheen käsittelyyn.

Tutustu harjoituksiin

Marraskuussa panostetaan kohteliaisuuteen. Viikolla 47 vietetään kohteliaisuusviikkoa, jonka materiaalina on valmis julistepohja.

Katso juliste

Joulukuun teemana on yhteisöllisyys. On monia, pieniä ja arkisia keinoja lisätä tunnetta yhteisöllisyydestä.

Tutustu vinkkeihin

Tammikuussa panostetaan hyvinvointiin. Oppilaat ovat koonneet vinkkilistaa siihen, miten kouluissa voidaan kiinnittää huomiota liikuntaan, terveyteen ja muuhun hyvinvointiin.

Tutustu listaan

Helmikuun teemana on ”Ettei kukaan jää yksin”. Kokeilkaa vaikkapa kaveripenkkiä tai puhelimet pois-tempausta.

Lue lisää

Maaliskuu on hyvä hetki kokeilla taas ”Millainen auttaja olet?”-testiä. Miten toimit kun luokkakaveri kaipaa apua?

Testaa auttajantaitosi

Huhtikuussa pohditaan koulunkäyntitaitoja ja haastetaan koko luokka kehittymään niissä. Kokeilkaa oppilaiden kehittelemää harjoitusta.

Tutustu harjoitukseen

Toukokuussa vietetään ruokahävikkiviikkoja (4-15.5.2020). Tavoitteena on kiinnittää huomiota kouluruokailussa kertyvään ruokahävikkiin. Oppilaat ovat suunnitelleet viikoille oman kampanjajulisteen.

Lue lisää

 

Aiheeseen liittyvät

Takaisin ylös