Digitaalinen media kouluopetuksen ja opiskelun välineenä

Artikkelin on kirjoittanut FT ja kasvatuspsykologian tutkijatohtori Lauri Hietajärvi Helsingin Yliopistosta.

Digitaalisten välineiden käytöstä opetus- ja opiskeluvälineenä on käyty keskustelua, nyt jo 50 vuoden ajan. Digitaalisia välineitä on turhaan nostettu ei-digitaalisten välineiden vastakohdaksi, ja keskustelu on ollut mustavalkoista. Tutkimus antaa lopulta aika selkeän vastauksen kysymykseen siitä onko digitaalisista oppimisvälineistä hyötyä vai haittaa: se riippuu siitä mitä niillä tehdään.

Parantaako digiteknologia oppimistuloksia koulussa?

Kuten opetusmenetelmäkeskustelussa ylipäänsä, tutkimusnäytön perusteella kyseessä ei ole keskimääräisesti suuri vaikutus kumpaankaan suuntaan. Koulun ja oppimisen suhteen merkityksellisiä ovat edelleen aivan muut asiat. Yleistäen ei voida todeta digitaalisuuden olevan opiskelulle hyväksi eikä pahaksi. Pitkällä tähtäimellä voimme kuitenkin todeta, että teknologinen kehitys on tuonut opiskeluun ja oppimiseen elementtejä, jotka nyt tuntuvat korvaamattomilta aina kirjoitusvälineistä videopuheluihin.

Toimintakulttuurin muutos

Digitaalisten välineiden suurin hyöty opetuksessa realisoituu suurempien kulttuuristen ja sosiaalisten murrosten yhteydessä. Aikaisemman toiminnan ja tekemisen toistaminen digitaalisilla välineillä on digitointia, eikä sen suhteen ole odotettavissa aikaisemmasta poikkeavaa lopputulosta.

Pedagogia ratkaisee

Parhaiten digitaaliset välineet toimivat oppimisen apuna silloin, kun niitä hyödynnetään tavoilla, joihin aikaisemmilla välineillä ei ole pystytty. Mekaaniseen toistoon perustuva teknologia ei ole opetuskäytössä tuottanut sen parempia tuloksia kuin vastaava tekeminen kynällä ja paperillakaan, sen sijaan tekoälyavusteiset, simulaatioita hyödyntävät ja yhteisölliset sovellukset sekä opettajan tekemät ohjevideot ovat osoittautuneet tutkimuskatsausten mukaan toimiviksi sekä oppimistulosten että oppilaiden koulumyönteisyyden näkökulmasta. Hyvin tehtynä digitaalinen teknologia tarjoaa myös kouluoppimiseen jotain uutta.

Ladattavat materiaalit

lapsi

Aiheeseen liittyvät

Ammattilaiset

Vanhemmille

MLL:n mediakasvatuskoulutuksia

Ruutujen lumo -uutiskirje