Kriittisen lukutaidon tukeminen
Lukemisen ympäristöt ovat jatkuvassa muutoksessa. Kun aiemmin lukeminen tapahtui pääosin lehtien ja kirjojen parissa, on netin yleistymisen myötä meille avautunut täysin uudenlainen, videoitakin sisältävä tekstimaailma.
Sieltä voi löytää luotettavien sivustojen nettiuutisia, asiantuntijoiden näkemyksiä sekä tieteellisiä julkaisuja. Toisaalta saatavilla on myös paljon harhaanjohtavaa tai jopa tarkoituksellisesti vääristeltyä informaatiota, erityisesti sosiaalisen median syövereissä.
Vaikka huuhaa-tiedon lisääntyminen voi joskus vaikuttaa harmittomalta, seuraa siitä kuitenkin merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia. Esimerkiksi oman elämän tärkeiden terveydellisten, sosiaalisten tai taloudellisten valintojen tekeminen vääränlaisen informaation pohjalta voi johtaa haitallisiin seurauksiin. Harhaanjohtavan netti-informaation lisääntyminen voi myös vaikeuttaa luotettavan tiedon tunnistamista ja löytämistä.
Voit katsoa videon myös Youtubessa.
Kriittisen lukemisen taidot ovat haastavia myös aikuisille, joten lapset ja nuoret tarvitsevat runsaasti tukea kehittääkseen omia taitojaan. Kouluopetuksella on tässä tärkeä rooli, mutta myös perheissä näitä taitoja voidaan opetella yhdessä. Aikuisen ei tarvitse toimia täydellisenä kriittisen lukijan malliesimerkkinä – tärkeintä on yhteinen pohdinta ja asioista keskusteleminen.
Kriittistä lukemista voidaan tukea jo pienestä pitäen.
Yhdessä lukeminen ja lapsen itsenäinen lukeminen luovat kriittisen lukutaidon perustan: lapsi kehittyy paremmaksi ymmärtäjäksi, hänen sanavarastonsa laajenee, tietopohja karttuu ja hän oppii katsomaan asioita eri näkökulmista. Tekstit ovatkin eräänlaisia ikkunoita toisen ihmisen ajatteluun. Lukemalla oppii myös joustavan ja arvioivan tavan suhtautua luettuun, mikä on olennaista kriittiselle lukutaidolle. Lukuinnostukseen panostaminen kotona onkin yksi keino, jolla lasta voi tukea kasvamaan kriittiseksi lukijaksi.
Lukemisen lisäksi myös kotona tapahtuvalla vuorovaikutuksella on merkittävä rooli kriittisen lukutaidon kehittymisessä. Tärkeintä on löytää aikaa yhteiselle kohtaamiselle ja keskustelulle. Omien ajatusten ja mielipiteiden sanoittaminen sekä yhdessä ihmettely opettavat kriittisen lukemisen taitoja luontevasti osana perheen arkea.
Katso vinkit lukemisen lisäämiseen, vuorovaikutuksen vahvistamiseen ja nettisisältöjen luotettavuuden arviointiin perheen arjessa.
Kriittisen lukutaidon osio MLL:n verkkosivustolla on toteutettu yhdessä CRITICAL-hankkeen ja MLL:n mediakasvatuksen asiantuntijoiden kanssa.
Kuvat: Colourbox