Jokainen lapsi ja vanhempi on erilainen temperamentiltaan. Lisäksi perheiden elämäntilanteet vaihtelevat. Onkin mahdotonta antaa yhtä ainoaa oikeaa kasvattamisen mallia, joka olisi ideaali kaikille perheille, vanhemmille ja lapsille.

Kaikilla lapsilla on yhteisiä perustarpeita:

• Jokaisen lapsen on saatava rinnalleen aikuinen, jonka kanssa voi muodostaa lämpimän, vastavuoroisen ja kestävän ihmissuhteen.
• Jokainen lapsi tarvitsee kasvattajaltaan rakkautta, hellyyttä, huolenpitoa, välittämistä, luottamusta, hyväksyntää ja turvallisia rajoja.

Erilaisia kasvatustyylejä voidaan tarkastella eri tavoin. Tässä eri tyylit on jaettu neljään luokkaan sen mukaan, miten niissä korostuvat rajat tai rakkaus.

Rajoilla tarkoitetaan

Rakkauteen kuulu mm.

1. Ei rajoja, ei rakkautta = laiminlyövä kasvatustyyli

Vanhempi ei jostakin syystä jaksa tai kykene kantamaan vastuutaan kasvattajana. Hän ei pysty esim. huolehtimaan lapsen perustarpeista kuten nukkumaan menemisestä tai ruoka-ajoista. Vanhempi ei myöskään opeta lapselleen, mikä on elämässä oikein tai väärin tai osoita lapselleen iloa ja rakkautta.

Vanhempi voi olla epäjohdonmukainen, arvaamaton ja jopa pelottava. Hän on usein poissaoleva vähintäänkin psyykkisesti. On selvää, että tällainen kasvuympäristö ei tue lapsen tervettä kasvua ja kehitystä. Lapsi voi kokea itsensä arvottomaksi ja huonoksi. Hän saattaa hakea turvaa ja hyvää oloa muualta kuin kodista ja vanhemmiltaan. Haitallisessa tapauksessa se on alkoholi, huumeet ja jengit. Hyvässä tapauksessa lapsi löytää itselleen kodin ulkopuolelta aikuisen, joka ainakin osittain korvaa laiminlyövät vanhemmat.

Vanhemman puutteelliselle vanhemmuudelle voi olla monenlaisia syitä, esim. omat menneisyyden tai nykyiset ongelmat, jotka sitovat vanhemman energian. Näitä ovat mm. päihderiippuvuus, parisuhteen ongelmat, taloudelliset ongelmat, liiallinen sitoutuminen työhön tai mielenterveyden ongelmat kuten masennus tai persoonallisuuden kypsymättömyys, joka näkyy esim. liiallisena itsekeskeisyytenä tai estyneisyytenä.

2. Ei rajoja, rakkautta = hemmotteleva, lapsijohtoinen, vapaa kasvatustyyli

Lapsi on perheen pomo, joka sanelee tekemiset. Lapsi saa vapauden toimia haluamallaan tavalla. Lapselle ei koskaan esitetä vaatimuksia, vaan toivomuksia, ehdotuksia ja kysymyksiä.

Vanhemmat voivat päätyä tällaiseen kasvatustapaan halutessaan kuunnella lastaan, arvostaa häntä ja antaa hänelle mahdollisuuden toteuttaa itseään. Vapaa kasvatusilmasto oli osin Suomessakin vallalla 1960–1970-luvuilla. Vanhemmat halusivat irti vanhempien valtaan perustuvasta kasvatustyylistä, jossa tottelevaisuus oli hyve ja aikuinen ilman neuvotteluja tai perusteluja määräsi kaapin paikan.

Tällainen toiseen ääripäähän menevä kasvatustyyli tuo kuitenkin nykytiedon valossa lapselle ongelmia. Lapsen perustarve on turvautua itseään kokeneempaan ja vahvempaan. Vapaa kasvatus näyttäytyy lapsen silmin välinpitämättömyytenä ja laiminlyöntinä. Lapsi jää yksin päättämään liian suurista asioista: milloin menen nukkumaan, mitä syön, lähteekö perhe kauppaan ja kuinka käyttäydyn. Lapsi myös joutuu kantamaan vastuun päätöstensä seurauksista, vaikka hänellä ei ole siihen tarvittavaa kypsyyttä.

Tässä kasvatustyylissä lapsi ei saa osakseen vanhempiensa elämänkokemukseen pohjautuvaa turvallista opastusta, ohjausta ja rajoja, aikuisen vastuunottoa. Lapsi joutuu yksin yrityksen ja erehdyksen kautta kokeilemaan mitä kotona ja kodin ulkopuolisessa maailmassa sallitaan ja edellytetään. Lapsi saatetaan kodin ulkopuolella leimata huonotapaiseksi. Hän ei ehkä osaa hoitaa velvollisuuksiaan. Hänen voi olla vaikea tulla muiden kanssa toimeen: jakaminen, odottaminen ja muiden huomioon ottaminen on mahdotonta.

Lapsi vaistoaa vanhemman käytöksestä, että hänen oma käytöksensä ei ole sopivaa tai toivottua, vaikka vanhempi ei sitä lapselleen sanoisi. Kun vanhempi yrittää peitellä ärtymystään, hän tosiasiallisesti ilmaisee peitellysti ja epäsuorasti lapselleen, että tämän käytös ärsyttää. On luonnollista, että saadessaan vapaat kädet toimia oman mielensä mukaan lapsi tekee sitä, mikä tuo eniten mielihyvää: valvoo, syö karkkia, hyppii sohvalla, ottaa toisen kädestä, piirtää seinään jne.

Periaatteessa vapaat kädet, mutta tosiasiassa peitelty paheksunta tuntuu lapsesta hämmentävältä: ”Toimin parhaaksi katsomallani tavalla » siihen minulla on lupa » vanhempi osoittaa epäsuorasti paheksuvansa minua » en osannutkaan valita oikein » olen huono ja paha lapsi, en vanhempieni toiveiden mukainen.” Tästä ketjusta voi seurata syyllinen ja masentunut olo. Lapsi voi tarkkailla ympäristöään ja olla jatkuvasti hieman huterolla maaperällä: toiminko oikein, olenko hyväksytty?

On reilua lasta kohtaan kertoa hänelle minkälainen käytös ei ole hyväksyttävää tai mitä häneltä odotetaan. Tärkeää on tuomita vain teko, ei lasta ihmisenä. Lapsi saa protestoida ja syyllistää kurjan aikuisen ja kurjat rajat ja vaatimukset, eikä hänen tarvitse syyllistää itseään – aikuisen on helpompi kantaa syyllisyyden taakkaa kuin lapsen.

3. Rajoja, ei rakkautta = komenteleva, aikuisjohtoinen kasvatustyyli

Aikuisen sana on ehdoton laki eikä lapselle ole mitään oikeutta sanoa sitä vastaan. Lapsen kanssa ei keskustella, neuvotella tai sovita asioista, vaan lapsen on toteltava aikuisen sanaa. Sääntöjä tai kieltoja ei selitetä tai perustella. Lapsella ei ole oikeutta osoittaa pettymyksen tai kiukun tunteitaan. Kuri on ankara ja sitä ehkä ylläpidetään rangaistuksilla.

Tällainen kasvatustyyli oli Suomessa vallalla n. 1950-luvulle asti. Ihanteena oli kunnon kansalainen: nöyrä, ahkera ja tottelevainen. Kasvatustyyli tuo lapselle turvallista oloa, jos sitä ei toteuteta väkivallalla: lapsella on selkeät rajat, joista vanhempi vastaa. Lapsi oppii kotonaan hyvät käytöstavat ja yhdessä olemisen ja työn tekemisen pelisäännöt.

Lapsi ei kuitenkaan saa kotonaan kehittää mielipiteidensä ilmaisutaitoa, neuvottelutaitoa tai kykyä ratkaista itsenäisesti ongelmiaan. Lapsi voi kokea, että vanhemmat eivät rakasta häntä kuin kilttinä, ja lapsen omanarvontunne voi muodostua heikoksi. Lapsi voi myöhemmin elämässään suhtautua toisiin ihmisiin varauksellisesti. Hänen voi olla vaikea tietää, mitä hän tahtoo, luottaa valintoihinsa ja kantaa vastuuta hyvinvoinnistaan.

Pahimmillaan tällaiseen kasvatustyyliin sisältyy ruumiillista kuritusta ja lapsen nöyryyttämistä. Tämä aiheuttaa lapsessa pelkoa, vihaa ja ahdistusta ja voi johtaa väkivaltaiseen käyttäytymiseen myöhemmin. Kurittamisen on todettu herkästi jatkuvan sukupolvesta seuraavaan, ellei väkivallan ketjua tietoisesti katkaista.

4. Rajoja, rakkautta = ohjaava, vuorovaikutteinen, lapsilähtöinen kasvatustyyli

Nykytietämyksen valossa tämä kasvatustyyli on näistä neljästä lapsen kannalta paras. Kasvatus on lapsilähtöistä, mutta ei lapsijohtoista. Aikuinen on perillä lapsen kehityksestä ja ottaa sen huomioon asettaessaan lapselle odotuksia ja rajoituksia.

Kasvatus perustuu aikuisen auktoriteettiin: aikuinen on vastuussa ja huolehtii lapsen turvallisuudesta ja perustarpeista. Lapsi saa vastuuta kehitysvaiheensa ja kykyjensä mukaan.

Aikuinen asettaa lapselle ikäkauteen sopivia rajoja ja vaatimuksia ja valvoo, että niiden mukaan toimitaan. Hän kuitenkin myös selittää käyttäytymistään ja perustelee asettamiaan sääntöjä. Vanhempi myöntää, kun hän erehtyy ja osaa pyytää anteeksi. Vanhemman toiminnan pohjana ovat lapsen tarpeet. Lapsen mielipiteitä kuunnellaan ja arvostetaan ja otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon. Ongelmatilanteissa lapsi voi vanhemman avulla hakea pulmiinsa rakentavia ratkaisuja. Lapsi oppii hoitamaan ikäkauteen sopivia velvollisuuksia.

Lapsi voi luottaa vanhempiinsa ja heidän antamaansa suojaan ja rakkauteen. Suhde perustuu vastavuoroiseen kunnioittamiseen. Lapsi saa vanhemmiltaan kannustusta ja myönteistä palautetta, kun on niiden aika, ja lohdutusta ja myötätuntoa, kun niihin on tarvetta. Vanhempi osoittaa lapselleen hellyyttä sanoilla ja teoilla sekä aitoa kiinnostusta lapsen tekemisiin. Vanhempi toimii johdonmukaisesti ja oikeudenmukaisesti.

Lapsella on oikeus osoittaa kaikenlaisia tunteita, myös kiukkua ja pettymystä, mutta ne eivät horjuta vanhemman kykyä pitää turvallisista rajoista kiinni. Tahkokallion (2002) sanoin: ”Nukkumaan on mentävä, mutta siitä ei tarvitse pitää.”

Ohjaavan kasvatuksen kulmakivinä ovat hyväksyntä, välittäminen ja luottamus. Lapsi hyväksytään kaikkine tunteineen, vaikka hänen tekojaan ei aina hyväksytäkään. Kielteiset tunteet eivät oikeuta muiden loukkaamiseen tai tavaroiden rikkomiseen. Vanhempi ohjaa lasta rakentavaan tunteiden ilmaisuun. Lapsi saa malleja siitä, kuinka ristiriitoja voi ratkoa muutoin kuin antamalla takaisin samalla mitalla.

Perheenjäsenten välillä on runsaasti vuorovaikutusta, heidän väliset suhteensa ovat läheiset ja vanhempi suhtautuu lapseen kannustavasti. Ohjaavan kasvatuksen myötä lapsi saa todennäköisesti matkaeväikseen elämään itseluottamusta ja rohkeutta. Hän osaa ottaa vastuuta hänelle kuuluvista tehtävistä ja tulee toimeen muiden ihmisten kanssa.

Vanhempi kykenee tähän kasvatustyyliin parhaiten, jos hänen oma kehityksensä on niin pitkällä, että hän tekee itsenäisiä, vastuullisia ratkaisuja, pohtii omaa toimintaansa ja muistaa pitää huolta itsestään.

Pikatesti: Kuinka meillä toimintaan?

Tee pikatesti, joka auttaa sinua kärjistetysti näkemään, mitä eri kasvatustyylit tarkoittavat arkisissa tilanteissa ja mikä on oma tyylisi.

Olette lähdössä ulos. Ulkona on keli, joka edellyttää kurahousuja, mutta lapsi ei halua pukea kurahousuja. Kuinka suhtaudut tilanteeseen?

• Kasvatustyyli 1: Lapsi voi laittaa kurahousut tai olla laittamatta. Et jaksa välittää.

• Kasvatustyyli 2: Kysyt lapseltasi: ”Suostuisitko laittamaan kurahousut?”

• Kasvatustyyli 3: Sanot lapsellesi: ”Kurahousut jalkaan ja suu kiinni.”

• Kasvatustyyli 4: Kerrot lapsellesi, että kurahousut on puettava, jotta lapsi ei kastu ja kylmety. Kerrot myös huomaavasi, että asia selvästi harmittaa lasta.

Harva vanhempi on aina kasvatustyylin 1, 2, 3 tai 4 toteuttaja. Kasvatustyyli vaihtelee eri tilanteissa ja se on tarkoituksenmukaistakin. Esim. vaaran hetkellä tarvitaan selkeitä käskyjä ilman perusteluja, tilanteesta voidaan keskustella myöhemmin. Omaan tavanomaisimpaan kasvatustyyliin kasvaminen on prosessi, joka tapahtuu vähitellen. Eri lapset haastavat erilaista kasvatustyyliä.

Täydellisyys on mahdottomuus kasvatustyössäkin. Vanhempana oleminen antaa mahdollisuuden tarkastella omaa tapaa toimia sekä kasvaa ja kehittyä. Kasvattaminen vaatii vanhemmalta jaksamista ja voimavaroja. Näitä vanhemmalla on eri elämänvaiheissa vaihtelevan paljon. Tärkeää on miettiä, kuinka kehittää omaa jaksamistaan ja pitää itsestään huolta.

Kasvatus on pitkäjänteistä toimintaa eivätkä yksittäiset epäonnistumiset horjuta lasta, jos kasvatusympäristö on pääsääntöisesti myönteinen ja lapsen kasvua ja kehitystä tukeva ja kunnioittava. Kuitenkin ääri-ilmiöt, kuten lapseen kohdistuva fyysinen tai seksuaalinen väkivalta tai lapsen altistuminen väkivaltaisten perhetilanteiden kokemiselle, voivat jo yksittäisinä kokemuksina vahingoittaa lapsen mielen- tai kehon terveyttä.