Lapsen itsetunnon tukeminen

Itsetunnolla voidaan tarkoittaa ja ymmärtää vähän eri asioita eri yhteyksissä. Tässä yhteydessä lapsen hyvällä itsetunnolla tarkoitetaan lapsen myönteistä ja totuudenmukaista käsitystä itsestään, omista ominaisuuksistaan ja taidoistaan. Itsetunto on siis itsensä tuntemista ja itsensä hyväksymistä.

Itsetunto kehittyy koko elämän ajan, vielä aikuisenakin. Joillain kehitysvaiheilla ajatellaan olevan erityinen yhteys itsetunnon laatuun ja sävyyn. Tärkeitä kehitysvaiheita ovat ainakin lapsen varhaisvaiheet, 2–3 vuoden ikään ajoittuva tahtomisen harjoitteluvaihe ja nuoruus.

Pienen lapsen mielikuvat omasta itsestään ovat vahvasti yhteydessä hänen vanhemmiltaan saamaansa hoivan kokemukseen. Vanhempi voi varhaisten, ensimmäisten kuukausien aikana antaa lapselleen hyvän perustan myönteisen itsetunnon kehittymiselle. Vanhempi viestittää katsekontaktillaan, ilmeillään, kosketuksellaan ja äänenpainoillaan lapselle, että tämä on arvokas ja vanhemmalle mielihyvää tuottava.

Vanhempi tyydyttää lapsen perustarpeet, syöttää, säätelee lepoa ja valveilla oloa ja suojelee lasta kaikelta sellaiselta, mikä olisi hänelle vielä liian vaikeaa kokea. Lapselle syntyy luottavainen olo, kokemus siitä, että häntä ei jätetä yksin ja hän saa turvaa.

Tutustumalla vauvansa temperamenttiin ja rytmiin vanhempi voi parhaiten auttaa vauvaansa purkamaan jännitteitä, joita nälkä, väsymys tai vaikka vatsan nipistelyt aiheuttavat. Tutustuminen tapahtuu vähitellen. Jos vauva itkee paljon, eikä uni- ja ruokailurytmiä löydy, vanhemman voi olla vaikeaa jaksaa olla myönteinen ja luottavainen. Yleensä vanhempi kuitenkin löytää yhteisen rytmin, joka sopii juuri hänelle ja vauvalle, juuri siihen perheeseen.

Vähitellen lapselle kehittyy pysyvämpiä muisti- ja mielikuvia läheisistä hoitajistaan ja itsestään. Lapsen kokemusmaailma rikastuu entisestään, kun uudet tilanteet ja uudet ihmiset antavat mahdollisuuden harjoitella millä tavoin lapsen kannattaa käyttäytyä ja olla suhteessa toisiin ihmisiin. Itsetunnon kehitys saa uusia virikkeitä ja sysäyksiä.

Erilaisissa tilanteissa ja eri henkilöiden kanssa lapselle kehittyy joustavia taitoja ja hänestä tulee entistä aktiivisemmin ympäristöön vaikuttava yksilö. Koko lapsuuden ajan vanhemmat ovat kuitenkin merkityksellisimpiä ihmisiä. Heiltä saadaan syvimmät ja pysyvimmät kokemukset siitä, minkälainen minun tulee olla saadakseni vanhempieni huolenpidon ja hyväksynnän.

Lapsen kehityksen ulkoiset piirteet on helppo havaita: hän oppii uusia, aina vaativampia taitoja, kuten konttaamaan, kävelemään, juoksemaan, pyöräilemään tai hyppäämään voltteja trampoliinilla. Lapsi kasvaa pituutta ja muuttuu ulkoiselta olemukseltaan vauvasta pikkulapseksi ja edelleen leikki-ikäiseksi, sitten koululaiseksi. Itsetunnon kehittymistä ei voi mitata eikä silmällä havaita, mutta tämä psyykkinen osa-alue kehittyy myös vähitellen.

Lapsi vaikuttaa ympäristöönsä ja saa jatkuvasti palautetta. Lapsi tarvitsee tätä palautetta oman minänsä rakennusaineiksi. Vanhemmat innostuvat joistain lapsen toimista, iloitsevat ja kannustavat lasta. Ja taas päinvastoin, kun lapsi toimii epäsuotavalla tavalla, vanhemmat jättävät asian huomiotta tai toruvat lasta.

Joskus palaute kohdistuu lapsen toimintaan. Esim. vanhempi iloitsee lapsen onnistumisesta kun tämä syö itse lusikalla. Joskus palaute taas kohdistuu tunteisiin, kun lapsi esim. pelkää jotain, ja vanhempi tarjoaa turvaa ja lohdutusta. Tai kun lapsi kiukkuaa, vanhempi ymmärtää lapsen olevan väsynyt, ei hermostu itse, vaan rauhoittelee lapsen nukkumaan. Nämä lapsen toiminta – vanhemman palaute ja lapsen tunne – vanhemman tunnevaste -parit sisäistyvät vähitellen osaksi lapsen minää.

Varttuessaan lapsi ei tarvitsekaan vanhemman jatkuvaa palautetta, koska hän voi muistinsa ja päättelykykynsä varassa kehittää palautteen osittain itse. ”Minä pesin itse hampaat, olenpas minä taitava”. ”Pimeässä sängyssä on vähän pelottavaa, mutta ei pelko ole vaarallista, olen ihan turvassa”. Monet leikit muistuttavat lapsen omia kokemuksia, lapsi voi nuhdella tottelematonta nukkea tai olla peloton ritari, joka suojelee pienempää sisarta.

Lapsi sisäistää mielikuvan vanhemmastaan osaksi omaa minäänsä. Siihen, minkälaisen vanhemman mielikuvan lapsi sisäistää, vaikuttaa vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen laatu sekä lapsen kokemus tai tulkinta tilanteesta. Lapsen tulkintaan puolestaan vaikuttaa hänen persoonallisuutensa ja kaikki aikaisemmat kokemukset.

Itsetunnon kannalta olisi toivottavaa, että mielikuva vanhemmasta olisi turvallinen, lohduttava ja kannustava, rakastava ja hellä. Silloin lapsi kokee voivansa luottaa itseensä, hän uskaltaa toimia ja kokeilla erilaisia asioita pelkäämättä liikaa että on tuhma tai toimii väärin.

Aikuisenakin sellainen itsetunto, jonka perustana ovat totuudenmukainen näkemys itsestä sekä toisten aito kunnioittaminen, on hyödyllinen ja tavoittelemisen arvoinen

Turvallisuutta lapselle luovat myös hänen vähitellen sisäistämät säännöt siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. Koska toiset lapset ovat persoonaltaan ja temperamentiltaan vilkkaampia ja omaehtoisempia, heidän kanssaan vanhemmat tarvitsevat ehdottomampia rajoja. Jos lapsi saa toteuttaa täydellisesti mielihalujaan ilman rajoja, lapsen itsetunto voi kehittyä epätodenmukaiseksi. Lapsen on koettava sopivassa määrin pettymyksiä, jotta hänelle kehittyy kyky sietää kielteisiäkin tunteita.

Lapsen on myös opittava jo varhain kunnioittamaan toisia ihmisiä: ketään ei saa tahallaan satuttaa eikä kiusata. Ja vielä sekin turhauttava kokemus on koettava ja opittava, että jos tahtoo jotain saada, sen eteen joutuu ponnistelemaan. Valitettavasti aikuisen, joka ei ole sisäistänyt näitä asioita jo lapsena, voi olla vaikeaa nähdä toiset ihmiset todellisina ja arvokkaina. Oma käyttäytyminen voi olla itsekeskeistä, rajatonta ja piittaamatonta. Onnen tavoittelu voi olla lyhytnäköistä: ”kaikki minulle heti ilman ponnisteluja”.

Tällaisella itsetunnolla varustetun vanhemman voi olla vaikeaa nähdä lapsensa itsestään erillisenä yksilönä, jolla on omat äidin tai isän piirteistä poikkeavat ominaisuudet ja tarpeet. Vanhempi ei oikein kykene olemaan lastaan varten saatavilla ja olemassa, vaan tilanne kääntyy päinvastoin: lapsen tehtäväksi tulee tyydyttää vanhemman tarpeita.

Lapsi voi sisäistää myös hyvin ankaran ja mitätöivän vanhemman osaksi itsetuntoaan. Näin voi tapahtua esim. silloin, jos lapsi saa toistuvasti tuntea että ei osaa tai toimii väärin.

Jos lapsi on persoonaltaan ja temperamentiltaan ujo ja herkkä, vanhemman on oltava herkkänä, ettei lapsen toimintayllykkeitä mitätöidä tai lasta kielletä liian ankarasti. Lapsi voi silloin olla liian huolestunut, onko hän tarpeeksi kiltti ja arvokas ja toimiiko oikein. Tällöin lapsen voi olla myöhemminkin, esim. murrosiässä, vaikeaa erottaa todellisia, itselleen tärkeitä asioita toisten tarpeista.

Ihmisen itsetunto kehittyy vähitellen, eivätkä pienet kolhut suista ketään raiteilta. Sen sijaan on olemassa riskitilanteita, joihin ei toivoisi yhdenkään lapsen joutuvan. Erityisen haitallista lapsen kehitykselle on vanhempien väkivaltaisuus, joka voi olla henkistä tai ruumiillista. Ruumiillinen väkivalta, kuten lapsen läimäyttäminen, piiskaaminen tai seksuaalissävytteinen koskeminen, pitää aina sisällään myös henkistä väkivaltaa.

Valitettavasti vanhemman mielenterveysongelmat, kuten vakava masennus, psykoottisuus tai vaikeat alkoholiongelmat vievät monen vanhemman mahdollisuuden toteuttaa tasapainoista vanhemmuutta ja aiheuttavat useissa perheissä lasten itsetunnon kehitykselle traumaattisia seurauksia. Väkivaltaa ja laiminlyöntiä kokenut lapsi on pelokas ja ahdistunut, itsetuntoa leimaa syvä häpeän ja arvottomuuden kokemus. Ikävät kokemukset voivat muuttua itseinhoksi tai toisten satuttamiseksi. Silloin lapsi on sisäistänyt ajatuksen: väkivaltaisuus kuuluu osaksi normaalia kanssakäymistä ja minulla on oikeus satuttaa itseäni ja toisia.

Hyvä vanhemmuus ei vaadi monimutkaisia asioita, mutta tämä ei tarkoita, että se olisi helppoa. Lapsen myönteisen itsetunnon kehittymisen tukeminen ei koostu sarjasta temppuja. Alla on kuitenkin tiivistetty joitain tärkeitä asioita.

• Tutustu lapseesi. Vauvasi, myöhemmin varttuva lapsesi on yksilö. Missään ei ole olemassa täysin samanlaista lasta. Tiedosta lapsesi temperamentti: ujon lapsen kanssa kohtaatte erilaisia haasteita kuin vilkkaan. Hyväksy se tosiasia, että lapsesi kehittyy ja kypsyy omalla vauhdillaan.
• Tutustu itseesi ja vanhemmuuteesi. Temperamentissasi ja luonteessasi on todennäköisesti jotain samaa kuin lapsessasi, mutta ei välttämättä. Yritä vastata sellaisiin vaikeisiin kysymyksiin, kuin minkälainen vanhempi tahdot lapsellesi olla? Mitä asioita tahdot omasta lapsuudestasi siirtää ja mitä taas jättää siirtämättä vanhemmuuteesi? Mitkä ovat vahvuuksiasi vanhempana, entä kompastuskivesi?
• Arvosta lastasi. Kuuntele, mitä hän sanoo, ja näe hänet todellisena. Älä keskeytä tai luule tietäväsi aina lasta paremmin, mitä asiaa hänellä on tai mitä hän tarvitsee.
• Lasta ei voi eikä tarvitse suojella kaikilta henkisiltä kolhuilta. Kyky sietää ristiriitoja ja luottaa omaan pärjäämiseen, kehittyy kokemuksista. Pettymyksiä ja pulmia ei tietenkään saa olla liikaa suhteessa onnistumisen kokemuksiin, eikä lasta saa jättää yksin liian isojen kysymysten äärelle.
• Tavallinen, arkinen päivä sisältää lukuisia tilanteita, joissa lasta voi kehua. Hyvää käytöstä ja arjen sujumista ei tarvitse pitää itsestäänselvyyksinä, joista ei tule ketään kiittää. Lapselle voi sanoa esim. ”Kyllä olet jaksanut hienosti koko kauppareissun, vaikka se kesti pitkään.”
• Anna lapsellesi ikätasoon sopivia tehtäviä, joista hän ottaa vastuun. Onnistumisesta seuraa hyvä olo, jota ei voi saavuttaa muuten kuin tekemällä työtä, kantamalla vastuuta ja saamalla kiitosta. Kerro lapsellesi mikä ero on lahjana saadun lahjakkuuden ja työllä saavutettujen taitojen välillä ja kannusta häntä opettelemaan ja tekemään niitä asioista, joista hän pitää.
• Uskalla myöntää rehellisesti lapsellesi, jos et tiedä tai osaa jotain asiaa. Pyydä anteeksi, jos kiukustut ja sanot pahasti lapsellesi ja selitä, miksi pinnasi paloi. Luultavasti hermostumiseesi vaikutti monet muutkin kuin lapsesta johtuvat tekijät.
• Ole ehdoton siinä, ettei lapsesi saa satuttaa ketään, ei itseään eikä toisia, tai rikkoa mitään tahallaan. On paljon asioita, joissa vanhempi voi olla joustava ja neuvotella lapsensa kanssa. Turvallisuuteen liittyvät asiat eivät ole neuvottelukysymyksiä.
• Harjoittele itse sietämään arkeen ja ihmiselämään liittyvää epävarmuutta, jännitystä ja surua ja opeta tätä taitoa lapsellesikin. Ei ole vaarallista, vaikka välillä on huolestunut, väsynyt tai surullinen. Itsetunto ei ole myöskään sillä tavoin vakaa, että kun sen kerran saavuttaa, luottaa kaikissa tilanteissa itseensä. Jokainen tuntee itsensä välillä vahvemmaksi ja osaavammaksi ja taas välillä epävarmemmaksi.
• Opeta lapsellesi ”psykologisia taitoja”. Kerro siitä, että tunteet on lupa ilmaista eikä niitä tarvitse pelätä. Itkua ei tarvitse hävetä, ei lapsen eikä aikuisen. Selitä ihmissuhdetilanteita lapsellesi. Kerro median herättämissä jännitetilanteissa ihmiselämään liittyvistä asioista. Minkälaisista ihmisistä pidetään, millä tavoin ihmiset ovat erilaisia, miksi joku ihminen käyttäytyi pahasti?
• Keskustele lapsesi kanssa sinun ja hänen välisestä suhteesta. Kerro, miksi sinusta on hienoa saada olla juuri hänen vanhempi. Kerro myös, miksi vanhemmuus on mukavaa.