Siirry sisältöön

Lapset ja media

Netti, sosiaalinen media, digitaaliset pelit, elokuvat, mainokset, medialaitteet, sovellukset ja kännykät ovat kaikki mediaa ja tiivis osa monen lapsen ja nuoren elämänpiiriä. Kotien mediakasvatus on tärkeässä roolissa lapsen ja nuoren monipuolisten mediataitojen, digihyvinvoinnin ja tasapainoisen media-arjen kehittymisessä.

Erilaiset mediaympäristöt liittyvät vahvasti lasten ja nuorten kaveri- ja vertaisuhteisiin, hyvinvointiin, oppimiseen ja vapaa-ajan viettoon. Digitaalinen media muodostaa yhden keskeisen kasvuympäristön, jossa myönteistä toimintaa tuetaan mediakasvatuksella.

Lapsi ja nuori tarvitsee mediankäytössään opastusta ja tukea, mutta myös paljon kuuntelua, läsnäoloa ja yhdessä tekemistä, jotta hän oppii käyttämään mediaa tietoisesti, turvallisesti ja tasapainoisesti. Vanhemmat antavat omalla mediankäytöllään ja näkemyksillään lapsille ja nuorille esimerkkejä ja käyttäytymismalleja.

Se, miten lapsi mediaa käyttää, muodostuu paljolti kodin ja vertaisten esimerkin perusteella. Tärkeitä ovat myös vanhempien asettamat rajoitukset ja yhdessä lasten ja nuorten kanssa pohditut säännöt. Perheen mediankäyttöä pohtimalla voi oivaltaa, miten oma tai perheenjäsenten mediankäyttö voi vaikuttaa lapseen. Vanhemmat ovat lapsen tärkeimpiä mediakasvattajia.

Vanhemmista saattaa välillä tuntua, etteivät he ymmärrä lastensa mediamaailmaa eivätkä osaa opastaa heitä median käytössä. Vanhemman ei tarvitse itse olla mediataituri tai digivelho opastaakseen lasta ja nuorta elämään tämän päivän maailmassa. Myönteinen kiinnostus, tukena oleminen ja vastavuoroinen, arkinen keskustelu mediaan liittyvissä asioissa ovat avainasemassa mediataitojen vahvistamisessa ja myös lapsen digitaalisten oikeuksien toteutumisessa.

MLL:n Vanhempainnetti tarjoaa tietoa ja tukea vanhemmille ja perheille mediaan liittyvissä kysymyksissä sekä vinkkejä kotien mediakasvatukseen. Alta löydät lapsiin, nuoriin ja mediaan liittyviä ladattavia materiaaleja ja esitteitä. Valikosta löydät tietoa eri-ikäisten lasten ja nuorten mediankäytöstä ja erilaisista mediailmiöistä.

Ikärajat mediassa

Lapsen ensimmäinen puhelin

Lapsi sosiaalisessa mediassa

Digitaalinen pelaaminen

Lapsen omat laitteet ja ruutuaika

Tasapainoinen media-arki

Pienen lapsen mediankäyttö

Euroopan unionin osarahoittama -logo

The contents of this publication are the sole responsibility of MLL and do not necessarily reflect the opinion of the European Union.

Licensed under the Apache License, Version 2.0 (the ”License”); you may not use this file except in compliance with the License. You may obtain a copy of the License at http://www.apache.org/licenses/LICENSE-2.0. Unless required by applicable law or agreed to in writing, software distributed under the License is distributed on an ”AS IS” BASIS, WITHOUT WARRANTIES OR CONDITIONS OF ANY KIND, either express or implied. See the License for the specific language governing permissions and limitations under the License.

Creative Commons License
This work is licensed under a Creative Commons Attribution 4.0 International License.

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Lisätietoa lasten mediankäytöstä

Lapset ja median käyttö ikäkausittain

Blogikirjoituksia

Lapsemme-lehden artikkeleita

Tilaa mediakasvatuksen uutiskirje

Takaisin ylös