Siirry sisältöön

Hyvä alku koulutielle

Koulunalku on koko perheelle iloinen ja jännittävä tapahtuma. Lapsen elinpiiri laajenee, hän ryhtyy liikkumaan itsenäisemmin ja opettelee uusia taitoja, tapoja ja sääntöjä. Lapsuus ei kuitenkaan pääty koulun alkamiseen. Lapsen päivittäisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on yhtä tärkeää kuin ennenkin. Riittävä uni, monipuolinen ruoka, liikunta ja kiireetön yhdessäolo perheen kanssa auttavat lasta kasvamaan ja voimaan hyvin.

Itsenäiseksi kasvaminen tapahtuu vähitellen. Siihen pieni koululainen tarvitsee paljon aikuisen huomiota, aikaa ja tukea.

Pieni koululainen tarvitsee aikuista

Kun koulu alkaa, lapsen vastuu omien asioiden huolehtimisesta kasvaa selvästi ja hän joutuu selviytymään monesta asiasta yksin. Kaikkea ei voi eikä tarvitse osata heti. Lapsesta kasvaa koululainen vähitellen. Lapsi tarvitseekin vielä pitkään vanhemman apua.

Lue lisää

Pienen koululaisen pelot

Toisinaan koulun aloittamiseen voi liittyä niin jännittäviä asioita, että lasta rupeaa pelottamaan kouluun lähteminen tai siellä oleminen. Pelkojen tai jännitysten ilmaantuessa lapsi tarvitsee vanhemmaltaan aikaa ja tukea. Lasta kannattaa kuunnella, se jo sinällään voi helpottaa.

Lue lisää

Vinkkejä ekaluokkalaisen oppimisen tukemiseksi

Vinkkilistan oppimisen tueksi voi ottaa avuksi silloin, kun oppiminen ei innosta tai suju. Neuvot ovat helppoja toteuttaa ja vaativat vain vähän aikaa.

Tutustu vinkkeihin

Pitääkö tulevalle ekaluokkalaiselle hankkia oma puhelin?

Koulun alku tarkoittaa monessa perheessä myös lapsen ensimmäisen kännykän hankintaan. Mediakasvatuksen suunnittelija Paula Aalto pohtii blogissamme syitä, miksi lapsen oman puhelimen hankkimista voi hyvin lykätä myös myöhäisempään ajankohtaan.

Lue blogiteksti

Muistilistat itsenäisten aamujen ja päivien tueksi

Koululaisen päivä – ja koululaisen aamu -muistilistat ovat pienen koululaisen itsenäisten aamujen ja iltapäivien tuki. Ne auttavat muistamaan tärkeitä asioita ja pitämään sovitut asiat mielessä. Ajatuksena on, että muistilista täytetään ja käydään läpi yhdessä vanhemman kanssa. Muistilistat löytyvät myös englanniksi ja ruotsiksi.

Muistilistat löydät täältä

Yhteistä tekemistä ekaluokkalaisen kanssa

Ilolla eskarista ekalle -pelit ovat hauskaa tekemistä perheen kesken. Maksuttomat pelit on suunnattu eskari-ikäisille ja ekaluokkalaisille yhdessä aikuisen kanssa pelattavaksi. Pelit toimivat Seppo-alustalla.

Tutustu peliohjeisiin täällä

Retkelle yhdessä perheen kanssa

Retkeily ja luonnossa oleminen ovat olennainen osa partiota. Ennen partioharrastuksen aloittamista, on hauska kokeilla retkeilyä perheen kanssa. Pyydä myös lapsen koulukaveri perheineen mukaan! Retkellä on kiva tutustua uusiin tuttuihin.  (Kuva: Eeva Helle)

Lue Suomen Partiolaisten artikkeli retkeilystä

Kaipaatko vanhempana kuuntelijaa?

Koulun alkaminen aiheuttaa lapselle suurta iloa ja riemua, mutta joskus myös hämmennystä ja pelkoakin. Ensimmäiset kouluviikot voivat herättää myös vanhemmassa monenlaisia tunteita, jotka haluaisi jakaa luottamuksellisesti jonkun kanssa. Vanhempainpuhelimessa (p. 0800 92277) voit keskustella nimettömästi ja maksuttomasti mistä tahansa vanhemmuuteen ja perhe-elämään liittyvästä asiasta.

Lue lisää

Koulu alkaa, lapsuus jatkuu

Koulunalku on lapselle iloinen ja jännittävä uusi tapahtuma. Lapsuus ei kuitenkaan lopu vielä pitkään aikaan. Itsenäiseksi kasvaminen tapahtuu vähitellen, ja siinä pieni koululainen tarvitsee vielä paljon vanhemman tukea.

Olemme laatineet vihkosen, jonka ohjeita seuraamalla voitte tukea koululaisenne hyvinvointia.

Koulu alkaa, lapsuus jatkuu -vihkonen

Skolan börjar, barndomen fortsätter

Att börja skolan är en rolig och spännande händelse för barnet. Den första skoldagen kan vara känslosam också för föräldern. Barndomen fortsätter dock ännu en lång tid. Barnet bliv självständigt gradvis och den lilla lågstadie-eleven behöver ännu mycket stöd av sina föräldrar.

Vi har sammanställt ett häfte för att hjälpa er att stöda den lilla skoleleven.

Skolan börjar, barndomen fortsätter -häfte

Anna lahja lapsille

Tue MLL:n työtä kiusaamista vastaan! MLL:n kummi- ja tukioppilaat, kouluvierailut, vertaisryhmät, auttava puhelin ja chat sekä Nuortennetti ehkäisevät kiusaamista ja jakavat tietoa sekä tukea lapsille ja nuorille, joita kiusaaminen koskettaa.

Takaisin ylös